SJK varmasti jatkoon cupissa - Sayibu Yakubulle hattutemppu
SJK haki tyylipuhtaan voiton Lemonsoft Stadionilta VPS Akatemiaa vastaan Suomen Cupin 4. kierroksella ja jatkaa näin ollen matkaansa kohti 5. kierrosta.
Ottelun kuva oli alusta asti selkeä, kuten etukäteen odottaa saattoi. SJK piti palloa ja VPS Akatemia puolusti tiiviisti koko joukkueen voimin ja pyrki käyttämään vähäisiä vastahyökkäyksiä aseenaan. Kotijoukkue pystyi pitämään ottelun maalittomana noin 12 minuuttia, kunnes SJK pääsi iskemään ottelun avausmaalin. Läpi ottelun laadukkaita erikoistilanteita antanut Aniis Machaal antoi kulmapotkun ja ottelun hahmo Sayibu Yakubu iski takatolpalta SJK:n johtoon illan ensimmäisellään.
Sama toistui muutamaa minuuttia myöhemmin. Machaal antoi kierteisen kulmapotkun ja Yakubu puski jälleen takatolpalta pallon maaliin.
Puolen tunnin kohdilla VPS Akatemia teki illan ainoan maalinsa pitkän vapaapotkun jäätyä pyörimään SJK:n boksiin ja Lenni Autio pääsi kaventamaan tilanteeksi 1–2.
Ensimmäisen jakson lopussa Olatoundji Tessilimi purjehti oikeaa laitaa pitkin kohti VPS-maalia ja antoi kovan syötön keskelle. VPS:n puolustaja sai jalkaansa väliin, mistä pallo ohjautui kotijoukkueen kannalta harmillisesti omaan maaliin. Ennen taukoa nähtiin vielä yksi maali. Ussumane Djaló syötti maalin eteen Armaan Wilsonille, joka pääsi viimeistelemään taukolukemiksi 1–4.
Toinen puoliaika jatkui SJK:n hallinnassa ja VPS Akatemian hyökkäykset olivat vähissä. 53. peliminuutilla Muhammed Suso keskitti oikealta laidalta pallon maalin eteen mistä Lucas Rangel puski SJK:lle seuraavan osuman. Tämän jälkeen SJK otti hieman jalkaa kaasulta ja piti palloa varmasti ja VPS pystyi puolustamaan SJK-hyökkäyksiä pääsääntöisesti pois vaarallisilta maalipaikoilta.
Ottelun lopussa nähtiin vielä yksi osuma, kun Sayibu Yakubu puski jo illan kolmannen maalinsa ja täydensi näin ollen puolustajalle harvinaisen hattutempun täyteen.