AC Oulun heikko alku kostautui - "Olisimme toisella jaksolla voineet tehdä enemmän kuin yhden maalin"
AC Oulun lauantai-iltapäivä Lahdessa ei sujunut suunnitelmien mukaan. Luonnonnurmella radiomastojen juurella pelattu vääntö kääntyi lopulta kotijoukkue FC Lahdelle lukemin 2–1 (2–0).
Lahtelaiset iskivät ottelun ensimmäisen osumansa juuri silloin, kun oululaiset olivat haavoittuvimmillaan – ottelun ensimmäisillä minuuteilla.
– Saimme heikon alun peliin ja meillä kesti jostain syystä se, että pääsimme peliin kiinni. Valitettavasti vastustajan maali tuli myös siihen paikkaan, harmitteli AC Oulun päävalmentaja Mikko Isokangas ottelun jälkeen.
– Syytä heikkoon alkuun en osaa tarkalleen sanoa. Moni asia vaikuttaa isoon kuvaan ja mitään yksittäistä syytä siihen ei varmaankaan ole olemassa, Isokangas jatkoi.
Lisää lahtelaista löylyä seurasi aivan avausjakson loppuhetkillä, kun kotijoukkueen Neemias lisäsi FC Lahden johtoa ennen puoliaikavihellystä.
– Ensimmäisellä jaksolla meillä oli vaikeuksia puolustamisen rytmien kanssa. Emme saaneet sitä kautta myöskään aikaiseksi toivottua kontrollia meidän hyökkäyspelaamiseemme, näki Isokangas.
Toisella jaksolla oululaisten pelaaminen parani. Tästä seurauksena nähtiin myös Julius Körkön 67. minuutilla syntynyt kavennusmaali.
– Toisella jaksolla pelaamisemme oli jo sellaista millaista sen pitääkin olla. Pääsimme syvemmälle vastustajan linjojen väliin. Pallollinen peli toimi niin paljon paremmin avausjaksoon verrattuna, että olisimme voineet tehdä enemmänkin kuin yhden maalin, analysoi Isokangas.