"Lähellä kauden parasta KuPS:aa" - Miika Nuutista jäi harmittamaan lähinnä tulos
KuPS säilytti tappiottoman tilinsä sunnuntaisella 1-1-tasapelillä HJK:ta vastaan kotiyleisönsä edessä.
KuPS:n päävalmentaja Miika Nuutinen näki esityksessä paljon hyvää, vaikka lopputulos jätti nälkää.
– Nyt heti pelin jälkeen tasapeli tuntuu pettymykseltä. Mielestäni pelasimme hyvän ottelun. Pystyimme painamaan HJK:ta pitkiä jaksoja alas ja luomaan vahvaa painetta. Harmittaa, ettei niistä boksitilanteista saatu maalia, Nuutinen sanoi.
Pieniö kauneusvirheittäkin mukaan mahtui ja lisäksi yksi läpiajon pelastaminen maalivahti Johannes Kreidlilta.
– Puolustamisessa positiivista oli prässi, jonka kautta saatiin paljon riistoja. Toisaalta päästetty maali olisi pitänyt hoitaa paremmin ja kerran Johnny joutui venymään pienen nukahduksen seurauksena.
– Muuten olimme mielestäni lähellä kauden parasta KuPS:aa. Vaikka jossiteltavaakin jäi, voi joukkueen ilmeeseen ja esiintymiseen olla tyytyväine, Nuutinen summasi.