AC Oulu puristi voiton SJK:sta - "Puolustamisen moraali oli voiton tae"

"Känö" oli tyytyväinen pisteisiin. (Kuva: Juha Tamminen)

AC Oulu puristi voiton SJK:sta - "Puolustamisen moraali oli voiton tae"

23.5.2026

AC Oulun raikkaat otteet Veikkausliigassa saivat jatkoa lauantaina Seinäjoella paikallista jalkapallokerhoa vastaan.

Laivastonsiniset taistelivat lakeuksilta mukaansa kaikki kolme sarjapistettä 1–0(1–0) -lopputuloksella.

– Kyllä puolustamisen moraali omalla alueella oli tämän vierasvoiton tae, linjasi AC Oulun päävalmentaja Mikko Isokangas otteluanalyysiaan.

– Pystyimme omalla alueella, mutta myös ylempänä kenttää laittamaan itseämme likoon puolustamiseen, jonka myötä käänsimme pelin itsellemme voiton arvoisesti.

Pallonhallinnan prosentit olivat joukkueiden kohtaamisessa SJK:n puolella. Kotijoukkue tarjosi oululaisille kovaa painetta etenkin toisella puoliajalla tasoitusmalia hakiessaan. Isokangas näki asiaan selkeät syy-seuraussuhteet.

– Meillä oli vähän haasteita riistojen jälkeen pitää palloa. Liian helposti annoimme palloa pois ja emme saaneet oikein rytmiä pidempiä pallonhallintajaksoja varten, mietiskeli päävalmentaja.

– Toisaalta kolme pistettä on tulosurheilussa se iso asia ja siihen meidän pitää totta kai olla tyytyväisiä. On erinomainen osoitus meidän joukkueestamme, että taistelimme tällaisella puolustusvoittoisellakin pelillä pisteet mukaamme, Isokangas kiitteli.

Isossa kuvassa Isokangas linjasi tyytyväisyyttään Laivastonsinisten kokonaisvaltaiseen tekemiseen tässä ja nyt.

– Tulosta tulee ja työmoraalia löytyy. Ne ovat avainasioita totta kai. Puolustuspelaaminen meillä on jo ihan ok-tasoa, mutta vielä enemmän toivomme pelaamiseemme pallollistakin ulottuvuutta. Kaikki osaaminen siihen on jo olemassa, joten mennään luottavaisin mielin eteenpäin.

Linkki kopioitu