"Kokonaisuutena vahva suoritus" - Joonas Rantanen kiitteli HJK:n esitystä
HJK kävi ryöstöretkellä Pohjois-Pohjanmaalla sunnuntai-illan Veikkausliiga-ottelussa hakemalla täyden pistepotin AC Oulun vieraana 1–0.
Kauden seitsemäs nollapeli yhdistettynä Mouhamed Guèyen uran ensimmäiseen Veikkausliigamaaliin takasivat Klubin voiton, ja samalla sarjasijoitus kohenee kertaheitolla kolmanneksi tasaisessa taulukossa.
Otteluruuhkassa jo viikon kolmatta otteluaan vääntänyt Klubi jätti kotijoukkueen lähes täysin aseettomaksi. Päävalmentaja Joonas Rantanen kiitteleekin joukkuetta pallottomasta työnteosta.
– Erittäin tyytyväinen meidän suoritukseemme tilanteen huomioiden. Kun vastustajalla ei ole käytännössä paikan paikkaa, olemme tehneet puolustustyön hyvin, siitä kiitos pelaajille, Rantanen sanoo.
Varsinkin avausjaksolla HJK oli silminnähden parempi joukkue kentällä. Pallonhallinta pysyi yli 70-prosenttisesti klubilaisilla, mutta siitä huolimatta säröjen löytäminen AC Oulun kompaktista puolustuslinjasta oli vaikeaa.
– Ensimmäisellä jaksolla hallinta olisi pitänyt kääntää nopeammiksi etenemisiksi kohti maalia, siinä meillä on kehittymisen paikka. Mutta kokonaisuutena vahva suoritus joukkueelta , Rantanen lisää.