"Juuri sellainen alku mitä halusimme" - HJK:n pelissä paljon positiivista jatkoa ajatellen
HJK käytännössä sinetöi paikkansa syksyn Mestaruussarjassa sunnuntain 3-0-voitollaan FF Jarosta.
Alfie Cicale ja Mads Borchers osuivat ensimmäisellä kymmenminuuttisella, Martin Kirilov sinetöi loppulukemat toisella jaksolla.
HJK:n päävalmentaja Joonas Rantanen oli syystäkin tyytyväinen ottelun alkuun, mutta esitys jätti myös parantamisen varaa.
– Juuri sellainen ottelun alku, mitä halusimme. Olimme korostaneet sitä, että meidän täytyy keskittää paljon ja saada pelaajia maalin eteen. Se toteutui, ja niistä saimme maalit, joten olen erittäin tyytyväinen pelin alkuun, Rantanen sanoi.
– Varmasti voimme löytää paljon parannettavaa, varsinkin siltä väliltä, mitä tapahtui meidän toisen ja kolmannen maalin välissä. Kaiken matkustamisen ja muun jälkeen olen kuitenkin erittäin iloinen ja ylpeä joukkueestamme ja pelaajistamme tänään. Siellä on hetkiä, kun meidän etäisyytemme kasvavat ja alamme käyttämään pitkiä syöttöjä ja hukkaamme pelin virtaa sitä kautta. Niin kuin sanottu, parannettavaa löytyy, se on ihan selvä. Kyllä silti pääjuttu on ilo hyvästä voitosta.
Pahin otteluruuhka HJK:n osalta on nyt selätetty Konferenssiliigan karsintojen päätyttyä.
– Toki mielellään olisimme jatkaneet Euroopassa pelejä. Heinäkuun alun Lahti-ottelun jälkeen selkeä lyhyen tähtäimen tavoite oli ottaa paikka Mestaruussarjassa, ja kun se on varmistettu, niin lähdetään sinne niin korkealta kuin on mahdollista.
- Meillä on muutama ottelu jäljellä runkosarjaa ja cupin finaali edessä, joten työ jatkuu, jotta peli paranee ja saadaan rakennettua koko ajan parempaa sekä tavallaan momentumia cupin finaalia kohti.