Jaro-legenda tekee paluun ykkösjoukkueeseen - Joni Remesaho kokoonpanossa mukana lauantaina

Joni Remesaho on jälleen Jaron ykkösjoukkueen mukana. (Kuva: Juha Tamminen)

Jaro-legenda tekee paluun ykkösjoukkueeseen - Joni Remesaho kokoonpanossa mukana lauantaina

21.8.2026

FF Jaron kokoonpanossa viikonloppuna AC Oulua vastaan nähdään uusi – mutta samalla hyvin tuttu – kasvo.

Pitkään Jaroa edustanut 33-vuotias laituri Joni Remesaho palaa pietarsaarelaisten ykkösjoukkueen riveihin pelattuaan alkukauden Jaro Akatemiassa Kakkosta, jossa 12 ottelussa on syntynyt kymmenen maalia.

- Joni on harjoitellut kanssamme ja on mukana ottelussa AC Oulua vastaan lauantaina, Jaron päävalmentaja Jens Karlsson vahvisti Österbottens Tidningille.

- Jonin nimi on ollut tapetilla pidemmän aikaa. Kyse on ollut lähinnä siitä, miten saamme asian järjestymään hänelle sopivasti. Jonilla on ominaisuuksia yhdelle neljästä paikasta hyökkäyksessä ja lisäksi Jaro-sydän.

Jo yli vuosikymmen sitten Jaro-debyyttinsä tehnyt Remesaho kertoo saaneensa peli-ilon takaisin otettuaan viime kauden jälkeen hiukan etäisyyttä ja päätettyään sitten jatkaa akatemian riveissä.

- Minulla ei ole samanlaisia paineita kuin viime kaudella. Nyt on hauskempaa pelata kuin moneen vuoteen ja olen hyvässä kunnossa, Remesaho kertoo.

- Vaikka olen fyysisesti huippukunnossa, en ole harjoitellut niin kovaa kuin aiemmin. Tempo liigassa on Kakkosta korkeampi ja valmennuksen pitää ottaa kaikki tämä huomioon peluuttamiseni suhteen.

Syksyn osalta lopullisia päätöksiä ei ole vielä tehty.

- Kaikki eteni tosi nopeasti keskiviikkona ja on avoinna miten jatko AC Oulu -ottelun jälkeen menee, Remesaho kertoo.

Linkki kopioitu