Joona Veteli siirtyy Ilveksestä HJK:n riveihin - "Tavoitteet ovat korkealla"

Joona Veteli suuntaa Helsinkiin. (Kuva: Eemil Kari / HJK)

Joona Veteli siirtyy Ilveksestä HJK:n riveihin - "Tavoitteet ovat korkealla"

25.8.2026

HJK kertoo verkkosivuillaan tehneensä kauden kuluvan ja ensi kauden kattavan sopimuksen keskikenttäpelaaja Joona Vetelin, 31, kanssa. Veteli siirtyy Klubiin Ilveksestä, ja seurat ovat yhteisymmärryksessä sopineet siirron ehdoista.

Pelipaikallaan Veikkausliigan eliittiin lukeutuva kemiläislähtöinen Veteli siirtyi kotikaupungistaan Norjaan Fredrikstadiin kaudeksi 2017. Sieltä hän palasi Suomen kentille Ilvekseen kaudella 2020, jossa hän vietti pari kautta ennen kuin siirtyi KuPSiin. Kuopiosta hän palasi Ilvekseen talvella 2024.

Nyt Vetelin ura jatkuu HJK:n sinivalkoraitapaidassa. Siirto viimeisteltiin nopealla aikataululla viikonlopun aikana ennen Veikkausliigan siirtoikkunan umpeutumista.

– Paljon tapahtui viikonlopun aikana, mutta hienot fiilikset, että saatiin siirto maaliin loppujen lopuksi, Veteli kertoo HJK:n sivuilla.

Veteli on kärsinyt tällä kaudella hieman loukkaantumisista, mutta hän on kuntoutunut niistä hyvin kohti täyttä pelikuntoa. HJK:hon hän saapuu odottavin tunnelmin, ja hänellä riittää nälkää voittaa mahdollisimman paljon pelejä Klubi-paidassa.

– Tavoitteet ovat korkealla. Lähdemme ottamaan kiinni kaikki pisteet, jotka ovat otettavissa, Veteli toteaa.

HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen kertoo olevansa mielissään uudesta keskikentän vahvistuksesta. Veteli on tuttu pelaaja päävalmentaja Joonas Rantaselle, joka luotsasi häntä aiemmin Ilveksessä, mikä varmasti helpottaa uuteen ympäristöön sopeutumista

– Joona on todella kokenut Veikkausliiga-pelaaja, ja hän on osoittanut kuuluvansa sarjan parhaimpien keskikenttäpelaajien joukkoon. "Jope" tuntee Joonan entuudestaan erittäin hyvin, ja tiedämme, mitä hän pystyy tuomaan joukkueeseen, Vuorinen sanoo.

Veteli ei ole vielä käytettävissä ensi viikon peleissä Ilvestä ja FC Interiä vastaan. Hänen ensiesiintymistään HJK:ssa voidaan siis odottaa Veikkausliigan mestaruussarjan alkaessa.

Kaikki Veikkausliigan pelaajasiirrot kesän siirtoikkunassa löytyvät kootusti täältä.

Linkki kopioitu