Ekstra: Piotr Parzyszek palasi Kuopioon menestymään - "Ratkaisu oli helppo"
Viime kausien kestomenestyjä KuPS on jälleen mukana mestaruusjahdissa. Vaikka yksi ottelu on vielä runkosarjaa jäljellä, niin jo nyt on varmaa, että kuopiolaiset suuntaavat Mestaruussarjaan piikkipaikalta.
Yksi KuPS:n vahvuuksista on laaja rinki, jota seurajohto vielä vahvisti loppukesän aikana. Yksi vahvistus on savolaisille tuttu jo viime kaudelta, puolalainen Piotr Parzyszek.
Kesällä 2025 kuopiolaisseuraan liittynyt Parzyszek esiintyi viime kaudella KuPSin riveissä 24 ottelussa ja teki niissä 11 maalia. Erinomaisten Konferenssiliigan pelien jälkeen Parzyszek siirtyi Uzbekistanin pääsarjassa pelaavaan FC Andijaniin hakemaan uudenlaista kokemusta Euroopan ulkopuolelta. Yhteistyö seuran kanssa päättyi kuitenkin kesällä.
- Alku Uzbekistanissa sujui hyvin. Tein maalin kahdessa ensimmäisessä ottelussani, Parzyszek kertoo.
Sen jälkeen kaikki eivät sujuneetkaan suunnitellusti.
- Vähitellen peliaikani väheni ja perheellisenä miehenä jouduin miettimään asioita uudestaan, Parzyszek huomauttaa.
Lopulta johtopäätös oli se, että tuoreen sopimuksen purkaminen oli parempi vaihtoehto kuin Uzbekistanissa jatkaminen.
- Olin koko ajan ollut muuten yhteyksissä "Sikun" (urheilutoimenjohtaja Sixten Boström) ja Tomin (toimitusjohtaja Erola) kanssa. Kun KuPS kertoi kiinnostuksestaan, niin ratkaisu oli helppo, Parzyszek paljastaa.
KuPS:n joukkue on muuttunut paljon siitä, millainen ryhmä Kuopiossa oli viime kaudella. Yksi suurimmista muutoksista on ollut se, että päävalmentajana toimii Miika Nuutinen.
- Olen tykännyt pelata hänen alaisuudessaan. Tiesin jo viime vuodelta, kun hän valmensi HJK:ta, että hän on hyvä valmentaja, Parzyszek painottaa.
- Nuutinen on kunnianhimoinen valmentaja, pidän sellaisesta, Parzyszek jatkaa.
Edellisellä Veikkausliigan kierroksella KuPS kompastui kotonaan, kun sarjajumbo IFK Mariehamn haki pisteet Väre Areenalta lukemin 4-2. KuPS:n onneksi pahin kilpailija FC Inter juuttui omassa ottelussaan maalittomaan tasapeliin TPS:n kanssa.
- Se oli meille vaikea ottelu, mutta joka tapauksessa olemme kärkipaikalla ja meillä on neljän pisteen ero Interiin. Kohtaamme Interin vielä kolme kertaa, joten nämä pelit ratkaisevat mestaruustaistossa paljon, Parzyszek sanoo.
Mutta mikään muu ei puolalaiselle kelpaa kuin sarjan ykköstila.
- Sen vuoksi Kuopioon palasin, Parzyszek paaluttaa.
Euroopan kentillä KuPS pystyi toistamaan viime kauden saavutuksensa, eli selvitti tiensä Konferenssiliigan lohkovaiheeseen. Paikka irtosi, kun Shamrock Rovers kaatui torstaina Väre Areenalla 1-0.
- Mediassa meitä on tällä kaudella syytetty siitä, että emme osaa voittaa europelejä. Nyt voitimme ja voitimme oikeaan aikaan, Parzyszek hehkuttaa.
Inter ja KuPS kohtaavat toisensa maanantaina runkosarjan päätöskierroksella Turussa. Ottelu alkaa Veritas Stadionilla kello 19.00.