"Nyt he ovat vielä iloisempia" – Roberth Björknesjö kiittelee positiivisuutta Maarianhaminassa
IFK Mariehamn on noussut kuilun partaalta mukaan taisteluun paikasta Veikkausliigassa myös kaudella 2027.
IFK Mariehamn vajosi taulukon pohjalle nopeasti kauden käynnistyttyä ja tilanne oli varsin huolestuttava kesäkuun alussa Gary Williamsin jätettyä päävalmentajan tehtävät.
Korvaajaksi IFK löysi kokeneen ruotsalaisen Roberth Björknesjön, jota ennakkoon varoiteltiin hyppäämästä uppoavaan laivaan – säilyminen ei olisi mahdollista.
- Kaikki, joiden kanssa juttelin, olivat yksimielisiä. Ei tule onnistumaan. Kaikki tilastot viittasivat siihen. Se sytytti ja sai minut tarttumaan haasteeseen, joka toki on kovin minun urallani tähän saakka, Björknesjö kertoi Hufvudstadsbladetille.
Björknesjöllä kesti vielä aikansa saada peli kulkemaan ja sen jälkeen vielä tämän näkymään pisteiden muodossa. Uskoa on tuonut lisää positiivinen ilmapiiri ympärillä vaikeassakin vaiheessa.
- Olen yllättynyt ja iloinen siitä sitoutumisesta ja optimismista, jota täällä on. Minut toivotettiin avosylin tervetulleeksi, kun tulin tänne, Bjöknesjö kuvaili.
- Ja vaikka aluksi meni huonosti, kaikki olivat positiivisia ja iloisia. Nyt he ovat vielä iloisempia, kun olemme mukana taistelussa [liigapaikasta] taas. Se on mahtavaa.
Työ ei toki ole vielä lähellekään tehty, sillä IFK Mariehamn lähtee Karsintasarjaan edelleen taulukon viimeisenä, mutta nouseminen karsijan paikalle tai jopa suora säilyminen on pitkälti omissa käsissä.