"Piste on ihan ok" - SJK sai hiukan lisää eroa putoamistaisteluun

Puolustuspeli lämmitti "Jallua". mutta hyökkäyksestä jäi puuttumaan. (Kuva: Juha Tamminen)

"Piste on ihan ok" - SJK sai hiukan lisää eroa putoamistaisteluun

8.9.2026

SJK kävi tiistai-illalla käynnistämässä Veikkausliigan alemman loppusarjan Turussa TPS:n vieraana.

Ottelu ei muodostunut varsinaisesti klassikoksi, sillä SJK pelasi toista kertaa putkeen maalittoman tasapelin. Toinen nollapeli putkeen ja vieraspiste oli kuitenkin arvokas loppukauden asetelmia silmällä pitäen.

Kun sekä IFK Mariehamn että FF Jaro hävisivät omat ottelunsa, joten vieraspisteen myötä eroa saatiin kasvatettua edes hieman sarjan hännille.

SJK:n päävalmentaja Jarkko Wiss oli tyytyväinen nollapeliin, mutta hyökkäyspelaamiseen olisi varsinkin toisella jaksolla kaivattu enemmän.

- Piste on ihan ok ja kun on nolla omassa päässä, niin on aina mahdollisuus saavuttaa jotain yksittäisestä ottelusta. Ihan hirveästi ei ollut valinnan varaa tänään pelaajistossa, kun neljä pelaajaa oli poissa edelliseen otteluun verrattuna, joten kaikki kunnia tänään pelaajille, jotka kentällä olivat.

- Tehtiin jo edelliseen peliin muutos meidän puolustussysteemiin ja nyt ollaan viikolla hiottu hyökkäyspelaamista. Ekalla jaksolla siinä oli aihioita, mutta toisella puoliajalla se jäi piippuun. Alkukaudesta pystyttiin luomaan enemmän tilanteita, mutta nyt on ollut vähän hiljaisempaa. Kolikon toinen puoli on se, että pelaajat ovat hyvin sitoutuneita puolustustyöskentelyyn tällä hetkellä, päätti Wiss.

Linkki kopioitu