Ilvekselle toinen voitto Karsintasarjassa (Ilves-FC Lahti 3-1)
FC Lahti joutui taipumaan lauantai-iltana Tampereella, kun Ilves nappasi pisteet Tammelan stadionilla maalein 3–1.
Ottelun ensimmäistä osumaa todistettiin jo toisella peliminuutilla. Ilveksen hyökkäys käynnistyi Sauli Väisäsen korkeasta pallosta, johon Elias Tamminen ryntäsi. Tamminen sai jatkettua pallon kohti maaliviivaa, jossa Teemu Hytönen ehti juuri Nicolas Dantasin edelle ja neppasi pallon yli maaliviivan. Ilves siirtyi 1–0-johtoon.
Kotijoukkue pääsi yrittämään lisäosumaa 19. peliminuutilla, kun Anton Popovitchille avautui kaksi laukaisupaikkaa rangaistusalueen sisältä. FC Lahden puolustus kesti kuitenkin tilanteen, kun Dantas ja Väinö Vehkonen blokkasivat Popovitchin yritykset.
Lahti alkoi saada ensimmäisen jakson edetessä myös omia tilanteitaan. Puolen tunnin kohdalla Topias Inkinen kokeili ratkaisua kaukaa matalalla laukauksella, mutta Ilves-vahti Faris Krkalic torjui yrityksen.
Viisi minuuttia myöhemmin Inkinen oli jälleen rakentamassa Lahden hyökkäystä. Tällä kertaa hän tavoitteli Aaron Lindholmia vitosen alueelta, mutta Lindholm ei onnistunut ohjaamaan palloa maaliin.
Ensimmäisen jakson lopussa Lahti pääsi vielä lähelle tasoitusta. 44. minuutilla Erik Anderssonin antama vapaapotku löysi Momodou Sarrin oikealta tolpalta. Sarr pääsi laukomaan tulisesti, mutta yritys ei tuottanut tulosta. Lisäajalla Sarr oli puolestaan alustajan roolissa. Hän lähetti pallon maalin edustalle ja tavoitti Tofol Montielin, jonka pusku karkasi kuitenkin maalin yli. Tauolle siirryttiin näin Ilveksen 1–0-johdossa.
FC Lahden työ palkittiin lopulta 74. peliminuutilla. Inkinen toimitti pallon rangaistusalueelle, jossa vain hetkeä aiemmin vaihdosta kentälle tulleet Amir Belabid ja Martim Ferreira pelasivat tilanteen hienosti yhteen. Belabid suojasi palloa ja Ferreira pääsi lataamaan sen verkkoon. Lahti nousi 1–1-tasatilanteeseen.
Tasatilanne ei kuitenkaan ehtinyt vanheta pitkään. Neljä minuuttia myöhemmin Ilveksen vapaapotkun jälkitilanteessa Osku Maukonen kampitti kädellään Tammisen, ja pallo vietiin rangaistuspilkulle. Hytönen ei rangaistuspotkusta erehtynyt, vaan viimeisteli illan toisen osumansa ja vei Ilveksen takaisin johtoon.
Lahti haki vielä ottelun loppuhetkillä tasoitusta, mutta Ilves niittasi pelin pakettiin lisäajan toisella minuutilla. Stanislav Baranov sai pallon reilussa 20 metrissä ja jysäytti komean laukauksen maalin takayläkulmaan.
Päätösvihellyksen jälkeen Tammelan stadionin tulostaululle jäivät 3–1-lukemat, ja pisteet jäivät Tampereelle.