"Lopputulos ei kerro koko kuvaa pelistä" - TPS-luotsi Ivan Piñol pettyi maaleitta jäämiseen
TPS jäi tyhjin käsin lauantaina Maarianhaminassa IFK Mariehamnin puristettua niukan 1-0-voiton turkulaisista.
Voitto oli IFK Mariehamnille neljäs viiteen viime otteluun ja TPS:n päävalmentaja Ivan Piñol antoi täyden tunnustuksen kollegalleen.
– Täytyy antaa tunnustusta IFK Mariehamnin päävalmentaja Robert Björknesjölle. Hän on tehnyt loistavaa työtä ja Maarianhamina on noussut vaikeasta tilanteesta.
Itse ottelussa Piñol näki molemmilla olleen hetkensä ja tuloksen voineen olla toinenkin.
- IFK:lla oli tänään hyvä momentum ensimmäisen puoliajan alussa, mutta mielestäni lopputulos taululla ei tänään kerro koko kuvaa pelistä. Vastustaja käytti alun momentuminsa hyväkseen, me taas emme tehneet maalia alun hyvästä paikastamme. Pelin edetessä momentum kääntyi meille ja pystyimme luomaan lisää paikkoja.
- Maaleja emme kuitenkaan onnistuneet tekemään, ja olemme pelanneet nyt kaksi ottelua putkeen tekemättä maalia. Se ei ole normaalia meille. Nyt lähdetään rakentamaan valmistautumista Ilves-peliin, kommentoi Piñol.