KuPS:n tuore hankinta kertoo taustastaan: "Se on koko urani perusta"
Kuopion Palloseura julkaisi keskiviikkona sopimuksen 18-vuotiaan gambialaispelaaja Abubacarr Ceesayn kanssa.
KuPS on Ceesayn ensimmäinen seura Euroopassa. Muutos Gambiasta Kuopioon on nuorelle pelaajalle suuri, mutta ensimmäiset kokemukset uudesta ympäristöstä ovat olleet positiivisia.
– Kuopio on uskomattoman kaunis, rauhallinen ja vastaanottavainen paikka, Ceesay kuvailee ensivaikutelmiaan KuPS:n sivuilla.
Ceesay kuvailee itseään ahkeraksi, määrätietoiseksi, helposti lähestyttäväksi ja positiiviseksi ihmiseksi. Hänen tähänastisen pelaajapolkunsa perustana on ollut eSohna Academy.
– eSohna Academy on merkinnyt minulle kaikkea niin jalkapalloilijana kuin ihmisenäkin. Se on koko urani perusta, enkä olisi nyt täällä Euroopassa KuPSissa ilman akatemiasta saamaani ohjausta, rakennetta ja uskoa minuun.
KuPS ei ollut Ceesaylle täysin vieras seura ennen Suomeen saapumista. Akatemian perustaja Ebrima Sohna on kertonut nuorelle pelaajalle omista kokemuksistaan KuPSissa ja Suomessa.
– Ebrima Sohna on puhunut suurella lämmöllä ja arvostuksella ajastaan KuPSissa ja elämästään Suomessa, Ceesay kertoo.
Siirtyminen KuPSiin on 18-vuotiaalle Ceesaylle ensimmäinen askel eurooppalaisessa seurajalkapallossa ja samalla merkittävä etappi nuoren pelaajan uralla.