Ennakko: HJK-AC Oulu
Kauden päätöskierroksella sunnuntaina panoksena ei ole enempää tai vähempää kuin Suomen mestaruus, kun HJK isännöi ratkaisupelissä AC Oulua.
HJK säilytti asemansa mestaruuskisan ykkösheppana alkuviikosta maanantaina, kun kauden viimeisestä vieraspelistä VPS:ää vastaan tuliaisena oli täysi pistepotti 4–0-voitolla. Mads Borchers jatkoi maalihurjasteluaan, Santeri Haarala osui kahdesti ja Alfie Cicale säesti maalijuhlia Kaius Simojoen tarjoilusta.
Jos sunnuntaina ei tapahdu kaikkien aikojen jalkapalloihmettä, lokakuun kuukauden pelaajaksi vastikään valittu Borchers kruunataan Veikkausliigan maalikuninkaaksi. Tanskalaisella on kasassa 20 maalia, kun lähin uhkaaja on AC Oulun Rasmus Karjalainen 13 osumalla.
Syksyn ratkaisupeleissä HJK on ollut voittamaton. Yhdeksän mestaruussarjan ottelusta voittoja on kuusi kappaletta, tasapelejä kolme. Hurja syysvire on antanut Klubille ratkaisun avaimet omiin käsiin.
AC Oulun kausi on ollut omalta osaltaan menestyksekäs. Edelliskierroksen tulokset takaavat, että oululaisryhmä sijoittuu kauden päätteeksi neljänneksi, joten AC Oulu pelaa ensimmäistä kertaa Konferenssiliigan karsinnoissa ensi kesänä. Oululaiset ovat saaneet juhlia omaa saavutustaan, ja he matkaavat pääkaupunkiin paineitta ilman pelillistä panosta.
Oululaiset matkustavatkin Helsinkiin vahvassa vireessä. Viime sunnuntaina joukkue päätti kotiottelunsa tyylillä kaatamalla KuPS:n OTC Stadionilla lukemin 2–0. Voitto oli samalla AC Oulun historian ensimmäinen uudella kotistadionilla ja tarjosi kotiyleisölle ikimuistoisen päätöksen kaudelle.
Vaikka neljäs sija on jo varmistunut, AC Oulu matkustaa Helsinkiin tavoittelemaan täyttä pistepottia. Vastassa on kuitenkin äärimmäisen motivoitunut HJK, joka lähtee viimeiselle kierrokselle ennakkoon loppuunmyydyllä kotistadionillaan kaappaamaan mestaruutta itselleen.
HJK ja FC Inter lähtevät päätöskierrokselle tasapisteissä ja helsinkiläiset pitävät hallussaan sarjan kärkipaikkaa selkeästi paremman maalieronsa turvin. Mestaruuden kohtalo ratkeaa sunnuntain otteluiden tulosten perusteella, joten AC Oululla on merkittävä rooli mestaruustaistelun ratkaisuhetkillä.
– HJK pelaa mestaruudesta ja heidän viimeaikainen menonsa on ollut hurjaa. Ottelusta tulee varmasti haastava, mutta lähdemme ilman paineita nauttimaan kauden viimeisestä matsista ja hakemaan yllätysvoittoa, AC Oulun Niklas Jokelainen ennakoi.
Edellisessä kohtaamisessa OTC Stadionilla HJK vei pisteet värikkäiden vaiheiden jälkeen lukemin 4–3. AC Oulu nousi ottelun lopulla kahden maalin takaa tasoihin, mutta helsinkiläiset onnistuivat lopulta kääntämään ottelun edukseen.
– Edellinen kohtaaminen Oulussa oli erittäin vauhdikas. Paljon tapahtui ja maaleja olisi voinut syntyä vieläkin enemmän. Meiltä nähtiin upea nousu kahden maalin tappioasemasta tasoihin, mutta lopussa päästetty maali oli harmillinen, Jokelainen muistelee.
Mestaruussarjassa HJK:n keskikentällä loistanut Pyry Mentu kertoo, että tiettyä jännitystä on ilmassa ennen ratkaisupeliä. Jännite on kuitenkin enimmäkseen positiivista, ja Mentu kertoo kaikkien odottavan innoissaan sunnuntaita.
– Aika odottavaiset tunnelmat. Joukkueessa on ihan valtava lataus huomisen peliin. Sitä kohti rakennettu koko viikko, Mentu kertoo.
Mentu uskoo, että hyvää virettä ylläpitämällä ja kotiyleisön tuella kausi saadaan lopettaa juhlavasti.
– Ihan huikea päivä tulossa! Loppuunmyyty stadion ja voitolla ollaan mestareita…parempaa tilannetta ei voisi käsikirjoittaa, Mentu sanoo.
Isänpäivän futisjuhlaan sekoittuu annos haikeutta, sillä sunnuntaina hyvästellään viimeistä kertaa HJK-paidassa nähtäviä pelaajia. Teemu Pukin ja Alex Ringin upeat pelaajaurat päättyvät tähän peliin, ja lisäksi Jesse Öst, Jere Kallinen, Roni Hudd, David Ezeh, Matej Marković ja Pape Ibrahima Ndir jatkavat kauden jälkeen uraansa muissa maisemissa. Kaikki viimeistä kertaa Klubissa nähtävät pelaajat saavat ansaitsemansa kiitokset ja hyvästit ottelun jälkeen.
Erotuomari: Al-Emara Mohammad
AET 1: Valjakka Turkka
AET 2: Lamppu Mika
4.ET: Roth Matti
HJK-AC Oulu Bolt Arenalla sunnuntaina 8.11. kello 15.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.
