Inter voitti maalijuhlissa RoPS:n

Vincent Onovo iski neljä maalia Interille.

Inter voitti maalijuhlissa RoPS:n

16.4.2015

FC Inter ja RoPS kävivät maalirikkaan cup-ottelun, jossa Inter vei lopulta jatkopaikan nimiinsä 7-3. Interin tehokkaimpana hääri neljä maalia iskenyt Vincent Onovo.

Onovo vei Interin kahden maalin johtoon jo ennen kuin ensimmäinen parikymmenminuuttinen oli täyttynyt. Juuri ennen tauko Moshtagh Yaghoubi kavensi, mutta Onovo täydensi hattutemppunsa heti perään. Tauolle mentiin Interin 3-1-johdossa.

Onovo viimeisteli illan neljäntensä 71. minuutilla, mutta vaihdosta tullut RoPS:n Aleksandr Kokko iski nopeassa tahdissa kaksi maalia ja toi Interin maalin päähän.

Viimeisellä kympillä Inter iski kuitenkin vielä kolmasti, kun Eric Matoukou, Solomon Duah ja Egzon Belica onnistuivat ja näin Inter eteni puolivälieriin.

Linkki kopioitu