Chencinski aikoo palata vahvempana takaisin
RoPS-vahti Tomer Chencinskin olkapää leikattiin maanantaina. Kanadalaisvahti aikoo vielä palata pelikentille tällä kaudella.
Leikkauksen jäljiltä Chencinskin olkapää on ensimmäisen kuukauden kantositeessä ja sen jälkeen kuntoutusta hiljalleen lisätään siten, että kahden kuukauden jälkeen tavoitteena on saavuttaa täysiliikkeinen olkanivel ja sen jälkeen alkavat voimaharjoitteet.
Chencinskille leikkaus oli uusi jännittävä kokemus.
- Kyllä minua jännitti ennen operaatiota. En ole koskaan ollut pahemmin loukkaantunut, joten leikkaus oli uusi kokemus, maalivahti kertoo Lapin Kansassa.
Chencinskin loukkaantumisessa arvioitu toipumisaika on noin neljä kuukautta ja hän on vakuuttunut, että on aikataulun mukaisesti kunnossa.
- En toivo, että palaan elokuussa kentille, vaan tiedän palaavani silloin auttamaan joukkuettani.
Maalivahti aikoo jäädä Rovaniemelle kuntouttamaan kättään ja olla lähellä joukkuetta.
- Haluan myös olla joukkueen mukana. Käyn katsomassa kaikki kotipelit ja seuraan harjoituksia, kunnes pääsen itse mukaan.
– Palaan vahvempana, minun hatchtag on #COMEBACKKING, Chencinski heittää.
RoPS – FC Inter Keskuskentällä torstaina 23.4.2015 kello 18.30. Voit seurata ottelua suorana lähetyksenä IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.