Joenmäki tyytyväinen FC Lahden puolustuspeliin

Markus Joenmäki toivoo ripausta tuuriakin mukaan. (Kuva: Juha Tamminen)

Joenmäki tyytyväinen FC Lahden puolustuspeliin

21.4.2015

FC Lahti pelasi sunnuntaina Sonera Stadiumilla 1-1 tasapelin HJK:n kanssa ja saalisti siten arvokkaan vieraspisteen.

Kuhnureiden takalinjoilla vakuuttavasti läpi ottelun esiintynyt ja Leandro Motan maalin syöttänyt Markus Joenmäki kertasi peliä.

- Kyllähän HJK sitä palloa hyvin palloa piti siinä, mutta ei niilläkään hirveästi tekopaikkoja ollut. Niiden maalista voidaan syyttää itseämme. Ehkä maali ei ollut kaverin hyvyyttä vaan meidän oma virhe. Vähän liikaa on tullut noita omanpään virheitä, mistä meille on helposti tehty maali. Ne kun jätetään kokonaan pois niin uskon, että alkaa näyttää paremmalta, Joenmäki sanoo FC Lahden verkkosivuilla.

- Muuten olen todella tyytyväinen joukkueen esitykseen. Puolustuspää alkaa olemaan aika stabiili. Kaikki tietää, mitä siinä tapahtuu. Ihan positiivinen olo, Joenmäki jatkaa.

Lahti oli toisella puoliajalla siirtyä uudestaan johtoon, kun Xhevdet Gela tykitti hirmupommin HJK-maalin yläristikkoon. Joenmäki heitti kuittia Gelan suuntaan.

- Kelasin, että Gela voisi vetää sisään kerrankin. Jätetään ne rimat. Ne on vähän nyt pomppinut näissä muutamassa pelissä vähän väärään suuntaan, Joenmäki heittää.

Lahti on ollut useampaan otteeseen toisella puoliajalla tyystin eri joukkue kuin ensimmäisellä. Joenmäki on havainnut saman asian.

- Meillä on joka pelissä preseasonilla ja tässä parissa liigaottelussa ollut toinen puoliaika jostain syystä parempi. Jätkät ehkä rentoutuu, eikä ole sitä alkustressiä. Pallo liikkuu paremmin ja tietenkin, kun vastustajakin väsyy niin alkaa löytymään vähän enemmän tilaa, Joenmäki miettii.


FC Lahti kohtaa torstaina Kisapuistossa kello 18.30 IFK Mariehamnin. Voit seurata ottelua suorana lähetyksenä IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.

Linkki kopioitu