FC Lahdella loukkaantumishuolia

Henri Toivomäki on ollut Lahden runkopelaajia tällä kaudella. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahdella loukkaantumishuolia

23.6.2015

Europeleihin valmistautuva FC Lahti matkaa torstaina Kuopioon KuPS:n vieraaksi loukkaantumisten rasittamana, kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomat verkkosivuillaan.

Kuhnureiden riveistä ovat sivussa jalkavaivaiset Henri Toivomäki, Jussi Länsitalo sekä Leandro Motta. Kolmikon vammoista saadaan tarkempaa selkoa keskiviikon jatkotutkimusten jälkeen. Päävalmentaja Toni Korkeakunnas vahvisti asian ESS.fille.

Kolme edellistä ottelua huilannut laitapelaaja Hassan Sesay puolestaan palaa kokoonpanoon Kuopiossa. Myös eilisessä IFK Mariehamn -ottelussa pohjekrampeista kärsinyt Pekka Lagerblom on suurella todennäköisyydellä pelikunnossa.

Linkki kopioitu