Vakion kesäkisa: Jarkko Koskinen muistaa FC Lahden alun

Jarkko Koskinen kaudella 2004. (Kuva: Juha Tamminen)

Vakion kesäkisa: Jarkko Koskinen muistaa FC Lahden alun

18.7.2015

FC Lahden valinta pelaajalegendaksi Veikkauksen kesäkisaan on kunnioitettavan pelaajauran kotimaassa luonut Jarkko Koskinen. Nykyään hän toimii FC Reippaan toiminnanjohtajana.

Koskinen debytoi nuorena poikana Reippaan paidassa miesten kakkosdivarissa. Kaudeksi -94 nuorukaisen tie vei Myllykoskelle. Siellä vierähti lopulta viisi vuotta ja palkintokaappi sai täytettä kiitettävästi.

- Sain olla mahtavaa aikaa siellä. Hommat meni vahvasti eteenpäin. Pelattiin eurocuppia joka vuosi. Ei ollut mistään puutetta. Aina kun pelaaja pyysi jotain niin yleensä se hoidettiin sitten. Todella hyvät muistot jäi itselle, Koskinen suitsuttaa FC Lahden verkkosivuilla.

MYPA:n taival pääsarjatasolla katkesi viime talvena ikävällä tavalla.

- Olen surullisena katsonut MYPA:n kohtaloa mihin se meni. Siellä on kaikki asiat kunnossa ja toivottavasti saavat toiminnan ryhtiin ja uudestaan ylöspäin, Koskinen sanoo.

FC Reippaan ja FC Kuusysin fuusioseura FC Lahti nousi kaudeksi -99 Veikkausliigaan ja silloin myös Koskinen palasi mastokaupunkiin.

- Se oli sellaista rakennusvaihetta Lahdessa. Meillä oli hyvä joukkue. Aloitettiin hyvin ja oltiin juhannuksen aikaan kolmantena sarjassa, mutta sitten tapahtui jotain ja kelkka kääntyi väärään suuntaan. Meillä oli paljon ulkomaalaisia silloin, tuli pientä ristiriitaa. Lopulta olimme karsinnoissa ja pelaajat meinasi loppua kesken. Se oli kyllä värikkäin kausi, missä olen ikinä ollut mukana. Onneksi säilyttiin, Koskinen huokaa.

Täältä pelaamaan Vakiota.

Tästä mukaan kesäkisaan.


FC Lahti - Ilves sunnuntaina 19.7. kello 18.30 Kisapuistossa. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.

Linkki kopioitu