Kuningas jatkaa Lahdessa
FC Lahti ja Mikko Kuningas ovat solmineet kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen, joka pitää sisällään option yhdestä lisävuodesta.
Tällä kaudella liigadebyyttinsä tehnyt Kuningas jatkaa mielellään mastojen juurella.
- Tämä on tuntunut hyvältä paikalta ja täällä on hyvät olosuhteet kehittymiselle. Ei ollut mitään syytä, etten jatkaisi, Kuningas sanoo FC Lahden verkkosivuilla.
Kuningas sai unelma-alun uralleen Veikkausliigassa, kun hän viimeisteli Kisapuistossa liigadebyytissään hienolla yksilösuorituksella voittomaalin Ilvestä vastaan. Sen jälkeen hän on pelannut säännöllisesti lahtelaisten keskikentällä kantaen vastuunsa miehekkäästi.
Ennen kauden alkua hän ei osannut unelmoida näin suuresta roolista.
- Oli loukkaantuminen talvella. Tiesin, ettei alkukaudesta ole tulossa debyyttiä, vaan pitää hakea vauhtia Akatemiasta. Ei voi väittää, että olisin osannut odottaa näin paljon peliaikaa. Debyytti oli yksi tavoite ja saada mahdollisimman paljon peliaikaa. Aika roimasti tullut vastuuta kuitenkin siihen nähden, mitä odotin, Kuningas kertoo.
Vielä viime kaudella Kuningas tahkosi kolmosdivisioonan pelejä PEPO:n paidassa. Hyppäys Kakkoseen ja sieltä liigaan on näyttänyt tapahtuvan kivuttomasti, vaikka sarjaportaan vaihtuminen ylempään asettaa pelaajalle aina uusia vaatimuksia.
- Vaikea hahmottaa sitä eroa. Siihen tempoon tottuu aika nopeasti ja kehittyy sen mukaisesti. Nyt jos menisi pelaamaan kolmoseen niin huomaisi eron, Kuningas miettii.
VPS-FC Lahti Hietalahden jalkapallostadionilla keskiviikkona 26.8. kello 18.30. Ottelun voit katsoa IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.