FC Lahden Hauhia hehkuttaa joukkueen yhteishenkeä

Mikko Hauhia kipparoi FC Lahtea HIFK:ta vastaan. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahden Hauhia hehkuttaa joukkueen yhteishenkeä

19.9.2015

FC Lahden taistelu mitaleista jatkuu sunnuntaina, kun Kisapuistoon saapuu sarjanousija HIFK.

Kuhnureiden kapteeni Mikko Hauhia kertoo, että joukkueen sisällä vallitsee hyvä henki ja mitalitaiston tuovan lisää boostia tekemiseen.

- Fiilis joukkueessa on hyvä! Mikäs tässä, kun periaatteessa kaikki on vielä mahdollista. Aina odottelee sitä seuraavaa peliä. Nyt on hyvä tahti, kun on yksi peli viikossa. Ehtii palautumaan ja valmistautumaan seuraavaan peliin. Viime matsia, vaikkei voitettukaan niin tulos oli sellainen, että mahdollisuudet taistella mitaleista säilyivät, Hauhia sanoo FC Lahden sivuilla.

Tasainen sarjatilanne ei ole tuonut suorittamiseen lisäpaineita.

- Päinvastoin. Peli kulkee ja hyviä tuloksia napsittu. Pieni turha jännittäminen on jäänyt pois. Näkisin, että niillä meidän yläpuolella olevilla joukkueilla on enemmän paineita ja sama häntäpäässä, jossa paineita on putoamisen suhteen, Hauhia miettii.

HIFK on hävinnyt jo kolme ottelua putkeen.

- Sitä on ihan turha tuijotella. Päinvastoin. Ne taistelevat häntäpäässä ja tarvitsevat kipeästi pisteitä. Taisteleva ja kaikkensa antava joukkue tulee varmasti vastaan, Hauhia uskoo.

Lahden ja HIFKin kauden ensimmäinen kohtaaminen Kisapuistossa päättyi Kuhnureiden 2-0 voittoon.

- Viime pelin muistaa niin se oli kiihkeä kamppailu niin kentällä kuin katsomossakin. Toivotaan, että yleisö löytää paikalle, Hauhia paaluttaa.


Lahden Kisapuistossa pelattava FC Lahti-HIFK on mukana YLE:n jalkapallokierroksella, joka alkaa sunnuntaina 20.9. kello 16. Ottelut voit katsoa myös IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.

Linkki kopioitu