FC Lahdella selkeä tavoite päätöspeliin
FC Lahti on tällä hetkellä sarjataulukon viides, mutta sillä on edelleen mahdollisuudet parantaa sijoitusta pykälän verran. Kauden päättää kotiottelu mestaruustaistelussa edelleen olevaa RoPSia vastaan.
- Sitä (4. sijaa) tässä on tarjottu koko ajan vähintään. Isossa kuvassa on ihan sama onko neljäs vai viides. Oleellista on, että kausi halutaan päättää voittoon. Meillä oli kaksi hyvää voittoa alla ja nyt on kahta alempana olevaa joukkuetta vastaan tuhrattu tasapelit, FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas sanoo seuransa sivuilla.
- Totta kai, ainoa tavoite on voitto Petri Pasaselle viimeisessä ottelussa, jolloin hän saa ansaitsemansa jäähyväiset pelikentillä, "Toke" muistuttaa.
FC Lahti-RoPS Lahden Kisapuistossa sunnuntaina 25.10 kello 13. Ottelu on mukana Yle TV2:n Futiskierroksessa. Koko ottelun voit katsoa IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.