Malinen: "Voitetuimpia hopeamitaleita"

Juha Malinen on tehnyt hyvää työtä Rovaniemellä. (Kuva: Maarit Korhonen.)

Malinen: "Voitetuimpia hopeamitaleita"

26.10.2015

RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen oli päätöskierroksen jälkeen iloinen vaikka mestaruutta ei aivan tullutkaan.

- Tunnelma on katossa. En tiedä mitä olisi tapahtunut jos olisi kultaa tullut, Malinen sanoi.

- Tämä on varmasti suomalaisen jalkapallohistorian voitetuin tai voitetuimpia hopeamitaleita. Kaikki se mitä seurassa on tapahtunut vuosien 2011 ja 2013 jälkeen. Asioissa on onnistuttu. Mukana on ollut paljon ihmisiä, jotka ovat tehneet hyviä asioita, Malinen jatkoi.

Rovaniemellä eletään todellista jalkapallobuumia.

- Stadion-projekti vietiin loppuun, jonka jälkeen kolminkertaistimme yleisömäärämme. Nytkin Lahdessa oli toista tuhatta rovaniemeläistä. Olemme antaneet uskoa Pohjoiselle. Pohjoisessa pystytään tekemään huippujalkapalloa ja huippu-urheilua, Malinen muistutti.

Linkki kopioitu