FC Lahti teki jatkosopimuksen Jasse Tuomisen kanssa
FC Lahti on solminut kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen ensi kuussa 20 vuotta täyttävän Jasse Tuomisen kanssa. Sopimus sisältää option kolmannesta vuodesta.
Tuominen suuntasi keväällä lainajaksolle ykkösessä pelanneeseen Mikkelin Palloilijoihin. Lainapesti MP:ssä meni yli odotusten. 19 pelissä syntyi seitsemän maalia ja muutenkin peliesitykset olivat rohkaisevia. Onnistumiset Mikkelissä poikivat kutsun elokuun lopussa takaisin Lahteen ja loppukauden ajan Tuominen kellotti isoja minuutteja liigassa.
Läpilyönnin liigatasolla tehnyt Tuominen jatkaa kotikaupungin seurassaan mielellään.
- Hyvältä tuntuu! Lahti on tässä vaiheessa kumminkin fiksuin ratkaisu. Tuttu ympäristö. Sain hyvän kauden alle. Olen motivoitunut jatkamaan täällä ja odotan jo kovasti ensi kautta, Tuominen sanoo FC Lahden verkkosivuilla.
Vielä keväällä Tuominen ei osannut aavistaa asioiden menevän niin putkeen kuin ne lopulta menivät.
- En siinä vaiheessa, kun sain kuulla, että lähden Mikkeliin. Mikkelissä löysin punaisen langan pelaamiseen. Lahti halusi takaisin ja pääsin täälläkin hyvin Veikkausliigan peleihin mukaan, Tuominen kertoo.
Hyppäys ykkösestä liigatasolle sujui kivuttomasti.
- Ei minun mielestä älytöntä eroa ole. Ykkösessä pelit olivat vähän vauhdikkaampia, päästä päähän. Liigassa sitten taktisempaa, mennään sivuttain enemmän. Pääsi heti menoon mukaan ja sai itseluottamusta, Tuominen näkee.
Ensimmäinen liigamaali jäi vielä odotuttamaan itseään.
- Se olisi ollut hieno asia. Toivottavasti ensi kaudella tulee, Tuominen toivoo FC Lahden sivuilla.