RoPS-puolustaja pelaa seuraavaksi liigaa sisätiloissa
Futsal-liigassa aiemminkin urakoinut RoPS:n Ville Saxman aikoo jälleen mittailla taitojaan parketeilla.
Sievi Futsalin paidassa viime kaudella yhden ottelun Futsal-liigassa tehoilla 3+1 pelannut Ville Saxman siirtyy Tervareiden riveihin, seura kertoo verkkosivuillaan.
Saxman, joka tällä hetkellä asuu opiskelujensa vuoksi Oulussa, on tuore Veikkausliigan hopeamitalisti Rovaniemen Palloseuran riveissä. Kuluva vuosi 2015 oli Saxmanille ikimuistoinen, sillä hän saalisti myös Suomen mestaruuden futsalissa.
Saxman panostaa tosissaan jalkapallouraansa, minkä vuoksi futsal-ottelut jäivät menneellä kaudella yhteen. Miehen taidot olivat ja ovat kuitenkin sisätiloissakin kunnossa, sillä vain yhden treenikerran jälkeen hän oli kentän hahmo Mad Maxia vastaan vuosi sitten joulukuussa.
Saxmanilla ei ole vielä RoPS:n kanssa sopimusta, mutta siitä huolimatta on todennäköistä, että Saxmanin ottelut Tervarit-paidassa jäävät muutamaan esiintymiseen.