Mikko Hauhia edelleen FC Lahden mies
17.12.2015
FC Lahti kertoo verkkosivuillaan, että Mikko Hauhia on allekirjoittanut vuoden mittaisen jatkosopimuksen lahtelaisseuran kanssa.
Lahtelaisten kapteenina jo useamman kauden toiminut Hauhia on kellottanut viimeisten kahden kauden aikana kaikki peliminuutit.
Tunnelmat sopimuksen rustaamisen jälkeen olivat korkealla.
- Hyvät fiilikset luonnollisesti. Saman lailla kuin aina ennenkin, motivoituneena kohti ensi kautta. Kohtahan se jo alkaakin, Hauhia kommentoi FC Lahden sivuilla.
Hauhian sopimuksen myötä FC Lahdella on ensi kaudeksi kasassa seitsemäntoista pelaajasopimusta.