Poikien maajoukkueella takana onnistunut vuosi

Poikien maajoukkueella takana onnistunut vuosi

30.12.2015

Alle 17-vuotiaiden maajoukkue tammikuun Minskin turnaukseen julkistettiin maanantaina. Turnaus on tärkeä etappi matkalla kohti maaliskuun EM-jatkokarsintaa.

Päättyvä vuosi 2015 on sujunut U17-maajoukkueelta positiivisissa merkeissä ja tuloksellisesti merkittävintä oli luonnollisesti syksyn EM-karsinnasta hankittu jatkokarsintapaikka. Päävalmentaja Kimmo Lipposen mukaan paljon muutakin hyvää vuoteen mahtuu.

- Olemme pystyneet katsastamaan paljon pelaajia vuoden aikana. Olen aiemminkin sanonut, että tämä on hyvä ja tasainen ikäluokka, jossa on paljon pelaajia joista valita. Olemme saaneet tuntumaa usealle pelaajalle tulevia vuosia varten. Nyt Minskiin lähtee vielä Jere Hiltunen kokonaan uutena pelaajana, Lipponen taustoittaa Palloliiton verkkosivujen mukaan.

- Myös tuloksellisesti vuosi oli hyvä. Päätavoite oli toki karsinnoissa, joista jatkopaikka myös saatiin. Muissakin turnauksissa pelasimme erittäin hyviä otteluita ja pelillisesti olemme menneet eteenpäin.

Tammikuun 18. alkava Minskin turnaus tarjoaa joukkueelle hyvän haasteen ja mahdollisuuden valmistautua jatkokarsintaan hyviä vastustajia vastaan. Samassa alkulohkossa pelaa myös Ukraina, joka on vastassa myös maaliskuun karsinnassa.

- Tahti Minskissä on tosi tiukka ja täytyy miettiä miten peliaikaa saadaan jaettua tasaisesti. Se on haaste ja samalla hyvä asia, sillä jokaiselle on varmasti tarjolla vastuuta.

- Turnaus on tärkeä – ja ainoa – tapahtuma ennen karsintoja ja vastustajat sopivia.

U17-maajoukkueelle kaavailtiin alustavasti leiriä maaliskuun alkuun, mutta näillä näkymin valmistautumisen suhteen tehdään toisenlainen ratkaisu.

- Pojat pelaavat A- ja B-nuorten SM-karsintoja, mikä antaa hyvän paikan seurata kilpailullisia otteluita. Meidän kannaltamme on hyvä tilanne, että karsinnat alkavat jo tammikuun lopulla, Lipponen painottaa.

- Todennäköisesti emme pidä leiriä, vaan kokoonnumme karsintojen alla pari päivää aiemmin. Ottelurasitusta tulee sen verran, että leiri ei välttämättä ole paras ratkaisu. Seuraamme sen sijaan pelaajia otteluissa ja käymme henkilökohtaisia palavereja, ei muuta. Saamme sitten pari lisäpäivää valmistautumiseen karsinnan alla mikä on senkin puolesta hyvä, että pääsemme Englantiin totuttautumaan luonnonnurmeen hyvissä ajoin.

EM-jatkokarsinta on aina haastava paikka, mutta Lipposen mukaan tavoitteet on asetettu korkealle.

- Lähdemme sinne tosissamme hakemaan paikkaa EM-lopputurnauksessa. Haaste on toki kova, mutta mahdoton se ei ole.

Linkki kopioitu