Sopimuksettomille pelaajille niukka tappio finaalissa

VPS:ssä viime kaudella pelannut Teemu Honkaniemi pelasi torstaina Ruotsin ja Suomen sopimuksettomien pelaajien maajoukkueen välisessä loppuottelussa. (Kuva: Juha Tamminen)

Sopimuksettomille pelaajille niukka tappio finaalissa

14.1.2016

Suomen sopimuksettomien pelaajien maajoukkue kärsi FIFPro Winter Tournamentin finaalissa Oslossa 0-1-tappion Ruotsille.

Pelin ensimmäinen kunnollinen maalipaikka syntyi kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Aristote Mboma tarjoili laukaisupaikan Eetu Muinoselle 18 metriin. Veto painui kuitenkin hieman ohi maalin. Heti perään Ruotsi oli onnistua, mutta pusku kulmapotkusta suuntautui maalivahti Ville Viljalan käsiin.

20 minuutin kohdalla Muinonen oli jälleen maalipaikassa, mutta länsinaapurin maalivahti venyi hyvin. Hetkeä myöhemmin Ruotsin hyökkäys päättyi tolppalaukaukseen.

Jakson lopussa molemmilla joukkueilla oli vielä pari puolittaista maalipaikkaa, mutta osumia ei syntynyt.

Toisella jaksolla peli jatkui vauhdikkaana päästä päähän ja molempien maalien edessä nähtiin vaarallisia tilanteita.

Ratkaisu syntyi pelin viimeisellä minuutilla, kun pallo painui Suomen puolustuksen kautta omaan maaliin. Näin Suomi sijoittui toiseksi vuoden 2016 FIFPro Winter Tournamentissa.

Suomen kokoonpano: Ville Viljala (mv), Rasmus Kautto, Teemu Honkaniemi, Jaakko Rantanen, Jere Moilanen, David Ramadingaye, Eetu Muinonen, Aristote Mboma, Juho Lehtonen, Albert Kuqi ja Aleksi Ikonen.

Linkki kopioitu