Ilves nöyrtyi Hakalle täydessä Pirkkahallissa
Ilveksen ja Hakan välinen Pirkanmaan derby veti Tampereen Pirkkahallin täyteen yleisöä lauantai-iltapäivänä. Yleisö sai nähdä kunnon maalijuhlat, josta Haka poistui voittajana lukemin 4-2 (1-2).
Ilves sai otteluun salama-alun, kun Antto Hilska puski Antti Hynysen syötön Hakan maalia vartioineen Tuomas Karjanlahden selän taakse vain neljän minuutin pelin jälkeen. Haka ei nopeasta takaiskusta hämmentynyt, vaan tasoitti ottelun vartin pelin jälkeen. Pallon puski maaliin Topi Järvi.
Ilves iski toistamiseen muutama minuutti ennen taukoa. Maalin makuun pääsi tuolloin tamperelaisten senegalilaisvahvistus Emile Paul Tendeng.
Toisella puoliajalla Haka lisäsi vauhtia ja Ilves putosi kyydistä. Ensin Joni Mäkelä puski maaliviivalta Hakan tasoihin ja pian perään Järvi vei päivän toisella onnistumisellaan valkopaidat ensimmäisen kerran johtoon. Mäkelä kaunisteli loppulukemia 74. minuutilla Ilveksen puolustuksen virheen jälkeen.