HJK:lla 50 vuoden leiriperinne - illalla harjoituspeli

Atom ja kumppanit leireilevät jälleen kerran Espanjassa.

HJK:lla 50 vuoden leiriperinne - illalla harjoituspeli

9.3.2016

HJK:n joukkueelle kevätleiri ulkomailla on jo vuosikymmenien perinne. Vuonna 1964 tuolloinen seuran puheenjohtaja Olli Lyytikäinen lupasi, että jos joukkue voittaa mestaruuden, matkustetaan seuraavan keväänä leirille Espanjaan. Mestaruus tuli ja keväällä 1965 suunnattiin Kanariansaarille.

- Lento kesti potkurikoneella 14 tuntia, mutta olihan siinä suuren maailman tuntua nuorelle pojalle, muistelee nykyinen joukkueenjohtaja, tuolloin joukkueen nuorimpiin pelaajiin lukeutunut Markku Peltoniemi HJK:n verkkosivuilla.

Tänä vuonna Klubi leireilee - SJK:n tavoin - Espanjan Aurinkorannikolla, Marbellassa, erinomaisissa treeniolosuhteissa, eikä lentokaan kestänyt kuin nelisen tuntia. Joukkueessa on tälläkin kertaa mukana monia nuoria ensikertalaisia.

- Ensimmäistä kertaa olen tällaisella ulkomaanleirillä ja on hieno kokemus. Kovaa treenataan, mutta oppii myös tuntemaan muita paremmin, kun ollaan koko ajan yhdessä, miettii Vuoden 2015 poikapelaajaksi valittu, vuonna 1999 syntynyt Saku Ylätupa.

Kahden treenin päivätahti muuttuu tänään keskiviikkona hieman, kun joukkue pelaa harjoitusottelun Marbella Football Centerissä kello 17.00 paikallista aikaa. Vastaan asettuu Real Balompédica Linense. Lauantaina pelataan vielä toinen harjoitusottelu. Tuolloin kohdataan leiriään lähimaisemissa pitävä SJK. Kotiin Töölöön joukkue palaa sunnuntaina.

Linkki kopioitu