​Näin paljon pisteitä tarvitaan säilymiseen

Tilastojen mukaan IFK Mariehamn on jo varmistanut säilymisensä. (Kuva: Juha Tamminen)

​Näin paljon pisteitä tarvitaan säilymiseen

1.8.2016

Veikkausliigakausi 2016 on edennyt jo pitkälle yli puolivälin ja sarjataulukkoa tutkitaan tarkasti joka kierroksen jälkeen.

Sarjataulukosta katsotaan toki sijoituksia ja pistemääriä, tarkastellaan eroja edessä ja takana oleviin joukkueisiin ja spekuloidaan sillä mikä riittää mihinkin kauden päätteeksi.

Veikkausliigaa pelataan nykyisellä sarjajärjestelmällä nyt kuudetta perättäistä kautta ja kaikkineen on menossa kymmenes kausi, jolloin Veikkausliigassa pelataan 12 joukkueen kolminkertainen sarja.

Säilymistaistelua ajatelleen kenties olennaisin on 10. sija, joka oikeuttaa viimeisenä suoraan säilymiseen. Tilastojen mukaan tuolle sijalle päätymiseen on tarvittu suhteellisen vakiopistemäärä. 10. sijaan on oikeuttanut 32-37 pistettä ja tämän mukaan kuluvalla kaudella IFK Mariehamn ja HJK ovat jo sarjapaikkansa kaudelle 2017 varmistaneet teoriassakin.

Sarjataulukon perää pitävä kolmikko FC Inter, HIFK ja PK-35 Vantaa ei sen sijaan nykytahdilla yllä edes 30 pisteeseen, joten tilastollisesti parannettavaa on, mikäli sarjasopimus kaudelle 2017 halutaan uusia suoraan.


Kauden 2016 kaikki Veikkausliigan ottelut esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Linkki kopioitu