Jalkapalloaiheinen taidenäyttely Helsingissä
Helsinkiläisen TM-gallerian Maali!-näyttelyssä on esillä taitelija Alina Sinivaaran jalkapalloaiheisia maalauksia.
Helsingin Erottajankatu 9:ssä sijaitsevan TM-gallerian Maali!-näyttelyssä on esillä taiteilija Alina Sinivaaran urheilu- ja erityisesti jalkapalloaiheisia maalauksia. Näyttely on auki sunnuntaihin 13.5. saakka. Sinivaara maalaa ekspressiivisellä otteella jalkapallokenttiä ja -stadioneita, mainoskylttejä, verkkoja, maaleja, peliasuja ja palloja.
– Näen jalkapallon universaalin kielen ja joukkuelajien yhteispelin sääntöineen kommenttina nykymaailmasta. Lajin yhteisöllisyys, reilu peli, globaali pallottelu ja voiton tematiikka kiinnostavat minua, Alina Sinivaara avaa Maali!-näyttelyn lehdistötiedotteessa.
– Maalausteni aiheet löytyvät läheltä. Tällä kertaa poikani jalkapalloharrastus on antanut kimmokkeen. Poikani treenit, pelit ja turnaukset määrittelevät pitkälti perheeni arkea. Olen uudenlaisen ympäristön keskellä, joka näyttäytyy vielä vähän vieraalta, mutta toisaalta kiehtovalta. Maalarina olen kiinnostunut oman osaamisen ulkopuolelle heittäytymisestä, Sinivaara kertoo.
Alina Sinivaara on valmistunut taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta 2007 ja taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta 2005. Hänen teoksiaan on ollut esillä useissa näyttelyissä. Edellinen yksityisnäyttely oli Galleria Pirkko-Liisa Topeliuksessa Helsingissä 2015. Sinivaaran teoksia on mm. Suomen valtion ja Paulon säätiön kokoelmissa.
– Kokonaisuus toimii, sillä taiteessa pienet vihjeet usein riittävät. Jokaisen vähänkin jalkapalloa tuntevan tai sitä harrastavan mieli täydentää sen, mikä Sinivaaran vahvasti ekspressiivisistä ja värillisesti mehevistä maalauksista puuttuu, taidekriitikko Timo Valjakka kommentoi näyttelyä Helsingin Sanomien arviossa.
Koko Helsingin Sanomien arvion pääset lukemaan tästä linkistä.