Honkavaara tyytyväinen SJK:n joulukuuhun: "Paljon onnistujia Jaro-pelissä"
SJK:n peräsimeen tarttunut päävalmentaja Jani Honkavaara on tyytyväinen ensimmäisen kuukauteen joukkueen kanssa.
SJK:n loppuvuoden harjoitusjakso päättyi perjantai-iltana pelattuun harjoitusotteluun FF Jaroa vastaan. SJK voitti 1-0, mutta "Honsua" miellytti etenkin kentällä nähdyt asiat.
- Positiivinen esitys pojilta. Olen todella tyytyväinen erityisesti siihen, että pelissä näkyi paljon asioita, joita olemme näiden kolmen viikon aikana harjoitelleet. Lopussa alkoi väsy painaa ja peli meni vähän puskemiseksi, mutta se oli odotettavissa.
- Kaiken kaikkiaan pelissä oli paljon onnistujia, sanoi SJK:n päävalmentajana ensimmäisen pelinsä valmentanut Honkavaara ottelun jälkeen.
Jaro-ottelu tavallaan myös vahvisti muutaman viikon aikana saatuja näkemyksiä SJK:n joukkueesta.
- Joulukuun jakso oli onnistunut. Sain paljon tietoa siitä, missä pitää parantaa ja ennen kaikkea pelaajista. Olemme hyvällä tiellä, jatkoi Honkavaara vielä.