​Wiss AL:lle: "Olimme jopa ylivoimaisia" - Ilves lomanviettoon vahvan esityksen myötä

Tatu Miettunen kruunasi vahvan esityksensä maalilla. (Kuva: Juha Tamminen)

​Wiss AL:lle: "Olimme jopa ylivoimaisia" - Ilves lomanviettoon vahvan esityksen myötä

23.2.2020

Ilves päätti Suomen Cupin Veikkausliigan karsinnan lauantaina 3-0-voittoon SJK:sta ja sinetöi samalla B-lohkon voiton.

Kokonaisuudessaan lauantain ottelu oli vahva esitys kotijoukkue Ilvekseltä. Onnistujia joukkueesta löytyi laajalta rintamalta, mutta erityisesti kaksikko Emile Paul Tendeng ja Tiemoko Fofana olivat jatkuva uhka vierasjoukkueen puolustukselle.

Puolustuslinjassa Tatu Miettunen osoitti monipuolisuutensa pelaten vahvan pelin oikeana puolustajana hänelle tutumman keskuspuolustajan paikan sijasta.

Lauantain myötä pienen loman viettoon jääneen Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss oli erittäin tyytyväinen esitykseen.

– Olimme energisiä ja puolustimme eteenpäin. Pallon kanssa meillä oli koko ajan ajatusta. Olimme jopa ylivoimaisia, Wiss kertoi Aamulehdelle.

Lähde: Aamulehti
Linkki kopioitu