SJK-lupaukset Olsbo ja Adawi päässeet jo haistelemaan edustusjoukkueen tunnelmaa
SJK Akatemian 2001-syntyneet Valtteri Olsbo ja Omar Adawi, ovat jo nousseet mukaan SJK-edustuksen harjoitusrinkiin ja pelasivat viime keskiviikkona Ilvestä vastaan harjoituspelissä.
Olsbo ja Adawi ovat tällä hetkellä ensisijaisesti valmistautumassa 27.6. alkavaan Ykköseen SJK Akatemian mukana, mutta ei ole ollenkaan mahdotonta, että heidät nähtäisiin jo tänä kesänä Veikkausliigakentillä. Ja jollei nyt, niin ainakin tulevaisuudessa.
Olsbo on pelannut SJK Akatemian kanssa Ykkösen cupia ja SJK U20-joukkueen mukana A-nuorten SM-karsintaa. Viime keskiviikkona hän pelasi SJK:n edustusjoukkueen harjoitusottelussa Ilvestä vastaan tullen kentälle jo 12 minuutilla.
– Edustusjoukkueen mukaan pääseminen on oikeastaan varmaan parasta mitä voi toivoa. Se on ollut todella kivaa ja siellä saa taatusti parhaan kehityksen. Tuli vähän jopa yllätyksenä itselle, kun on sinne päässyt nyt treenaamaan, ja varsinkin keskiviikkona tuo peli, niin se oli semmoinen positiivinen yllätys, sanoo Olsbo innokkaana.
– Mutta olen minä sitä tietenkin tavoitellutkin. Ja nyt on alkanut itsekin huomaamaan, että on alkanut pelaajana menemään eteenpäin ja on kehittynyt, niin onhan tämä ollut kivaa.
Adawi pelasi niin ikään edustusjoukkueen riveissä viime keskiviikkona ja muutenkin harjoitteleminen edustuksen mukana on mieluisa kokemus.
– Olen tässä nyt ollut pari kolme viikkoa edustuksen mukana harjoittelemassa ja on kyllä ollut tosi kiva päästä näin haastavaan ympäristöön treenaamaan. Siinä on loistava mahdollisuus kehittyä ja se valmistaa erittäin hyvin omaan kauteen, kun pääsee pelaamaan näin hyvien pelaajien kanssa, uskoo Adawi.
– Oma tavoite on, että pääsisi tänä vuonna pelaamaan mahdollisimman paljon Ykkösessä ja olemaan jo mukana liigajoukkueen ringissä. Se olisi tosi loistava vuosi näin etukäteen ajatellen. Ja tietenkin toivon, että jo ensi kaudella olisin sitten edustusjoukkueen pelaaja. Se on mun tavoite, sanoo Adawi.