FC Interillä hyvä pelaajatilanne Honved-ottelun alla

Inter taistelee jatkopaikasta Eurooppa-liigassa (Kuva: Juha Tamminen)

FC Interillä hyvä pelaajatilanne Honved-ottelun alla

26.8.2020

FC Inter on matkustanut Budapestiin, missä sitä odottaa peli Honvédia vastaan. Ottelu potkaistaan käyntiin torstaina Hidegkuti Nándor Stadionilla kello 22.00 Suomen aikaa.

Tänä vuonna Inter osallistuu europeleihin kaikkiaan seitsemättä kertaa. Jo edesmenneen Intertoto Cupin ja Mestarien liigan osallistumisten lisäksi kyseessä on viides kerta Eurooppa-liigan karsinnoissa. Viime vuonna Inter putosi niukasti tanskalaisseura Brøndby IF:lle yhteismaalein 3-4, vaikka voittikin kotiottelunsa lukemin 2-0.

Koronaviruspandemia on kuitenkin sotkenut myös Eurooppa-liigan karsintakuvioita. Tavallisesta poiketen tänä vuonna karsinnat pelataan yksiosaisina ja ilman yleisöä. Vaikka Unkari ei kuulukaan matkustusrajoitteisten maiden joukkoon hyvän koronavirustilanteensa takia, muiden joukkueiden tavoin myös Interin täytyy noudattaa UEFA:n tarkkoja ohjeistuksia. Näihin kuuluvat muun muassa pakolliset koronavirustestit ja matkasuunnitelmissa lähikontaktien välttäminen esimerkiksi charter-lentoja käyttämällä.

Pelaajiston osalta parin viikon takainen pelaajapula tuntui keskiviikkoaamuna kaukaiselta, sillä kaikki pelaajat ovat vihdoin pelikunnossa. Aamulla matkaan lähteneeseen ryhmään kuuluu kaikkiaan 20 pelaajaa, joista 18 saa nimetä kokoonpanoluetteloon. Keskiviikkona joukkueella oli ohjelmassa lyhyet harjoitukset ottelustadionilla.

Linkki kopioitu