SJK vahvisti rivejään - laitapuolustaja Murilo sopimukseen
24-vuotias, Brasilian ja Portugalin kansalaisuudet omavaa puolustaja, Murilo Henrique de Araunjo Santos, liittyy SJK:n pelaajarinkiin.
Taiteilijanimeä Murilo käyttävä puolustaja liittyi joukkueeseen karanteenijakson päätyttyä. Murilo siirtyy SJK-paitaan Espanjan Ourense CF:n riveistä. Sopimus SJK:n kanssa kattaa kauden 2020 loppuun. Edellytyksenä on lupamenettelyiden sujuminen normaaliin tapaan.
- Olen erittäin iloinen, että olen täällä. Kaupunki vaikuttaa kauniilta ja kaikki ihmiset seurassa ovat olleet fantastisia. Olen saanut täällä todella hyvän vastaanoton. Pelityyliltäni olen erittäin hyökkäävä ja pyrin aina antamaan itsestäni kaiken mahdollisen kentällä. Toivon, että pystyn auttamaan täällä joukkuekavereita ja samalla saavuttamaan omat tavoitteeni menestyä. Minun tavoitteeni on nimenomaan auttaa joukkuetta menestymään, ei vain itseäni, Murilo painottaa.
- SJK vaikuttaa kaikin puolin hyvältä seuralta ja minusta tuntuu heti kotoisalta täällä. Haluan auttaa seuraa menestymään, ja teen kaikkeni joka päivä sen eteen, että me menestymme, päättää Murilo.
Kaikkia vasemman laidan paikkoja pelaamaan pystyvä Murilo, on syntynyt Linharesissa, Brasiliassa, mutta on myös portugalilaisen pääsarjaseura Rio Ave FC:n akatemian kasvatti. 180-senttinen Murilo, on pelannut urallaan kotimaassaan Brasiliassa, Portugalissa ja Espanjassa.
Häntä kuvaillaan erittäin hyökkäysvoimaiseksi puolustajaksi, ja hän onkin pelannut urallaan puolustuksen lisäksi jopa laitahyökkääjänä. SJK:ssa hän on käytettävissä tarvittaessa jo tulevana lauantaina, kun SJK kohtaa kotiottelussa RoPS:n OmaSp Stadionilla.
- Murilo sopii hyvin siihen pelaajaprofiiliin, mitä olemme etsineet puolustukseemme. Hänen mukaan tulonsa myötä, meillä on sopivasti kilpailua avauskokoonpanon pelipaikoista sekä vaihtoehtoja joka osa-alueelle, kertoo SJK:n urheilupuolen tekninen johtaja Richard Dorman.
- Murilo on todella mielenkiintoinen pelaaja, todella hyökkäysorientoitunut, ja nauttii 1v1-tilanteista. Erittäin vahva. Karanteenin vuoksi hän ei ollut vielä pitkään mukana joukkueharjoituksissa, mutta toivon, että hän pystyy sopeutumaan nopeasti. Ylipäätään nyt alkaa näyttää hieman paremmalta, koska olemme saaneet loukkaantuneita pelaajia takaisin harjoituksiin ja toivottavasti pian myös mukaan pelaavaan kokoonpanoon, sanoo SJK:n päävalmentaja Jani Honkavaara.