"Nyt vielä minuutteja mahdollisimman monelle" - Haka kohtaa Gnistanin lauantaina

"Teme" katsastaa vielä pelaajia laajalla rintamalla. (Kuva: Juha Tamminen)

"Nyt vielä minuutteja mahdollisimman monelle" - Haka kohtaa Gnistanin lauantaina

29.1.2021

FC Haka pelaa lauantaina vuoden kolmannen harjoitusottelunsa IF Gnistanin vieraana.

Viime ottelun tavoin koskilaisten kokoonpanossa on joitakin poissaoloja. Maajoukkuekomennuksella ollut Luiyi de Lucas on edelleen sivussa, sillä hän on Suomeen paluun jälkeen vielä karanteenissa. Salomo Ojala sai puolestaan pienen kolhun perjantain treeneissä ja jättää ottelun varotoimenpiteenä väliin.

Mielenkiintoisin poissaolo nähdään kuitenkin maalivahtiosastolla, sillä Mika Hilander jättää ottelun väliin, jotta nuorelle Aatu Hakalalle saadaan niin ikään minuutteja ja vieläpä entistä seuraansa vastaan.

Valmentaja Teemu Tainion mukaan tässä ottelussa onkin tarkoitus jakaa peliminuutteja vielä mahdollisimman monelle. Muun muassa armeijassa olevalla Henri Malundamalla on takanaan todella rikkonainen tammikuun harjoitusjakso ja miehelle on tärkeää saada minuutteja alle.

– Meillä on takana kokonaisuudessaan erinomainen harjoitusviikko, minkä aikana on harjoiteltu omaa peliä ja sitä lähdetään myös entisestään huomenna parantamaan.

– Nyt vielä jaetaan minuutteja mahdollisimman monelle, mutta tähän peliin loppuu niiden jakaminen, Tainio korostaa viitaten ensi viikonloppuna alkaviin tosipeleihin.

Haka lähtee otteluun kolmen topparin linjalla, ja nyt keskuspuolustajien mukana nähdään jälleen Nigeriassa välissä piipahtanut testipelaaja, Ndukaku Alison.

Toppariosastolle jo viime marraskuussa hankittu Eero-Matti Auvinen odottaa, että HJK:ta vastaan enemmän vastaanottavana osapuolena ollut Haka pääsee nyt harjoittelemaan enemmän myös hyökkäyspeliä.

– Pyrimme varmaan hallitsemaan enemmän peliä ja palloa. Gnistan on hyvä joukkue, mutta eri sarjatason pitää näkyä ottelussa.

– Koetetaan kontrolloida peliä, yritetään saada muutama maali ja pitää oma maali puhtaana. Varmaan aika erilainen peli tulossa HJK -peliin verrattuna, kun siinä emme hirveästi päässeet hyökkäämään, puolustaja ennakoi.

IF Gnistan – FC Haka lauantaina 30.1.2021 kello 14.15 Järvenpään Monitoimihallissa. Ottelusta ei valitettavasti ole live -lähetystä tai tallennetta näillä näkymin tarjolla.

Linkki kopioitu