SJK kaatoi paikallispelissä VPS:n

Murillo teki SJK:n avausmaalin. (Kuva: Juha Tamminen)

SJK kaatoi paikallispelissä VPS:n

30.1.2021

SJK kaatoi VPS:n 3-1 luvuin talven viimeisessä harjoitusottelussa, ennen helmikuussa pelattavia Suomen Cupin karsintoja.

VPS sai ottelun ensimmäisellä minuutilla pallon SJK:n boksiin, sekä siitä pienen paniikinkin sinne, mutta pallo päädystä yli ja sen jälkeen seuraavan vartin ottelua vei SJK.

SJK sai hyvin palloa laidoista maalille ja VPS joutui purkamaan palloa keskialueelle. Sieltä pallo pelattiin vetopaikoille kuudentoista kaaren ulkopuolelle, mutta vedot olivat vielä joko voimattomia tai epätarkkoja. Reilun 20 minuutin pelin jälkeen SJK sai pallon ylärimaan, kun Jake Jervis pääsi puskemaan takatolpalta. Jervis oli onnistua toistamiseen, kun Niko Markkula pelasi pallon toiselta laidalta aivan maalinedustalle, ja Jervis voitti kaksinkamppailussa ensin VPS:n maalivahdin. Pallo kuitenkin irtosi tilanteessa ja siihen VPS-maalivahti ehti ensin.

38.minuutilla nähtiin komea avausmaali, kun Murilo sai pallon laidassa, ja hän nousi nopeasti kohti VPS:n boksin kulmaa. Siitä veto takakulmaan, jolle VPS-maalivahti ei voinut mitään.

Ottelun toista maalia saatiin odotella sitten aina toiselle puoliajalle asti, ja silloin asialla oli armeijasta vapailla oleva Jeremiah Streng. Streng sai pallon maalin eteen kulman jälkitilanteessa, ja hän puski pallon hieman VPS-maalivahdin yli ja takakulmaan. Tilanteen käynnistäjänä toimi jälleen pirteällä pelipäällä ollut Denys Oliinyk ja keskityksen maaliin antoi Joonas Sundman.

VPS kavensi ottelun 2-1:een 66. minuutilla, kun Walter Viitala tuli hieman vastaan maalistaan ja Samba Sillah sai pallon kaukana alueen ulkopuolella. Sillah sijoitti pallon kaukaa tolpan juureen.

Loppuluvut 3-1 pelissä teki Tero Mäntylä lähietäisyydeltä ja sivuvaparin jälkitilanteesta, kun pallo pelattiin ensin laidalta takatolpalle. Sieltä sen laittoi maalille Jude Arthur ja Mäntylä pääsi yrittämään kahteen kertaan palloa VPS-puolustajan läpi, lopulta onnistuen.

SJK: Jesse Öst MV (46' Walter Viitala MV), Nikko Boxall (46' Tero Mäntylä), Jude Arthur, Gustaf Backaliden (46' Hope Akpan), Manu Ledesma (46' Serge Atakayi), Jake Jervis (46' Tuco), Cristhian Valencia (46' Matias Vainionpää), Niko Markkula (46' Rodrigo Arciero), Joonas Lepistö (46' Jeremiah Streng), Murilo (46' Joonas Sundman) ja Daniel Håkans (46' Denys Oliinyk).

Linkki kopioitu