"Turha tehdä peluutuksista isoja johtopäätöksiä" – SJK kohti Suomen Cupin avausta

Honsu hakee vielä virettä SJK:n ryhmälle. (Kuva: Juha Tamminen)

"Turha tehdä peluutuksista isoja johtopäätöksiä" – SJK kohti Suomen Cupin avausta

4.2.2021

SJK avaa Suomen Cupin osaltaan lauantaina AC Oulun vieraana ja päävalmentaja Jani Honkavaara vihjaa, että jotain kokeiluja on edessä.

SJK:n joukkue ei ole kokonaisuudessaan ollut koossa vasta kuin reilun viikon ajan. Pelaajia on nyt käytössä hyvä määrä, mutta Honkavaaran mukaan lauantain kokoonpanosta ei pidä tehdä liian pitkälle meneviä päätelmiä.

– Kausi on myös niin pitkä, että vaikka nyt on hyvä tilanne ja vähän haasteellinen tilanne valita, että ketkä pelaa, niin varmasti jokainen pelaaja on ollut sellaisessa tilanteessa, että valinta ei alkukaudella ole kohdistunut heihin. Ja sitten myöhemmin kaudella on toisinpäin, "Honsu" muotoilee.

Mitään varsinaista unelmakokoonpanoa Honkavaaran mukaan ei edes voi olla vielä tässä vaiheessa kautta.

– Kilpailullinen kausi kestää tästä sen yhdeksän kuukautta eteenpäin, joten turha tässä vaiheessa kenenkään on näistä peluutuksista tehdä vielä isoja johtopäätöksiä. Monesti moni joukkue pelaa cupissa vielä hyvin eri kokoonpanolla kuin liigakaudella, tai sitten jopa ihan eri pelitavalla.

- Heinäpään hallissakin on vähän nopeampi pelialusta, mikä sekin vaikuttaa asiaan, Honkavaara muistuttaa.

AC Oulu – SJK lauantaina 6.2. kello 16.00. Kaikkia Suomen Cupin otteluita voi seurata suorina lähetyksinä Ruutu-palvelun kautta.

Linkki kopioitu