Haka matkaa HJK:n vieraaksi keskiviikkona - "Klubi on meille tärkeä mittari"
FC Haka matkaa torstaina Helsinkiin ja kohtaa keskiviikon harjoitusottelussa HJK:n jo toistamiseen tämän kevään aikana.
Haka-valmentaja Teemu Tainion mukaan ottelu palvelee tässä kohtaa molempia erinomaisesti siitäkin huolimatta, että Veikkausliigan avaus siirtyi myöhemmäksi.
– Tämä antaa molemmille joukkueille mahdollisuuden saada peliaikaa ja näytönpaikkoja pelaajille.
– Toki Klubi on myös meille tärkeä mittari, sillä ollaan viime peleissä puolustettu rohkeasti, niin nyt nähdään, missä oikeasti mennään, Tainio miettii.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan Hakan piti jo vähän muuttaa treenaamista, mutta kauden alun siirtyminen laittoi suunnitelmia uusiksi.
– Nyt alettiin jo hakemaan herkkyyttä, mutta sitä tarvitsee vielä vähän muuttaa takaisinpäin. Tulevissa peleissä kuitenkin haetaan jo ennemmin pelikuntoa, kuin jaettaisiin peliaikaa aiempien pelien tavoin tasaisemmin.
Tämä tarkoittaa Tainion mukaan sitä, että koko joukkuetta ei nähdä Bolt Areenan kokoonpanossa keskiviikkona, vaan mahdollisimman monelle haetaan täyttä 90 minuuttia. Lauantaina Poriin lähdetään taas sitten hieman eri kokoonpanolla.
Helsinkiin matkaavat Hakan pelaajat ovat Mika Hilander, Aatu Hakala, Henri Malundama, Hussein Mohamed, Eero-Matti Auvinen, Luiyi de Lucas, Niklas Friberg, Jacob Bushue, Tino Purme, Youri Loen, Ishmael Yartey, Jesse Huhtala, Antto Hilska, Seth Saarinen ja Maximus Tainio.
Keskiviikon ottelu pelataan ilman yleisöä, mutta sitä voi seurata suorana lähetyksenä HJK TV;ssä. Ottelu Bolt Arenalla alkaa kello 14.00.