"Loppupeleissä täytyy olla tosi ylpeä joukkueesta" - VPS:n kausi jatkuu Eurolopputurnauksessa

Jussi Nuorela iloitsi Eurolopputurnauspaikasta. (Kuva: Juha Tamminen)

"Loppupeleissä täytyy olla tosi ylpeä joukkueesta" - VPS:n kausi jatkuu Eurolopputurnauksessa

16.10.2022

VPS vei todellisen trillerin jälkeen viimeisen Eurolopputurnauspaikan nimiinsä IFK Mariehamnin vieraana pelatun 2-2-tasapelin myötä.

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela oli erittäin tyytyväinen siihen, että tämän päivän ainoa tavoite, eli Eurolopputurnauspaikka saavutettiin. Lisäksi hän korosti joukkueen hyviä otteita sekä Haastajasarjassa että koko kauden aikana.

– Tärkein asia tietysti tänään oli saada semmoinen tulos millä pelit jatkuvat keskiviikkona, ja tasapeli riitti siihen. Se on tietysti hieno juttu, ja se oli totta kai ainoa tavoite tälle päivälle. Millään muulla loppupeleissä ei ole merkitystä, Nuorela kertoo.

– Toki pelin perusteella olisihan sen tuloksen voinut saada ehkä vähän helpommallakin. Mielestäni meillä oli siinä ihan hyvät mahdollisuudet ratkaista peli vähän aikaisemmin. Toki peli oli tasainen ja varsinkin toisella jaksolla IFK tuli paremmin ja paremmin peliin mukaan. Sitten tietysti siinä vaiheessa kun IFK sai nopealla tahdilla kaksi maalia ja siirtyikin johtoon, niin siinä kohtaa olimme suhteellisen onnekkaita, kun saimme tasoitusmaalin vielä siihen tuolla tavalla. Sitä onnea tietysti aina vähän tarvitaan tämmöisissä peleissä. Mutta jos mietin kokonaisuutta, niin kyllä meillä oli selkeästi laadukkaammat maalipaikat tänään. Siinä oli ihan selkeitä paikkoja, mistä olisi pitänyt tehdä maaleja ja ratkaista peli aikaisemmin. Mutta totta kai kun on tuommoinen mylly sitten loppuun, niin kyllähän siinä kun palloja lentää tuonne omaan boksiin, niin pienestähän se on kiinni, että mihin kohtaan rimaan tai tolppaa se pallo pomppii. Kyllähän jos se siinä lopussa olisi niin sanotusti pomppinut IFK:lle, niin kyllähän he toki olisivat voineet sen kolmannenkin maalin siinä tehdä. Mutta toisaalta ihan samalla tavalla meillä oli lopussa vastahyökkäyksistä paikkoja laittaa niin sanotusti viimeinen naula arkkuun, mutta tänään se nyt meni näin, Nuorela kommentoi.

Tämä tulos tarkoittaa VPS:lle Veikkausliigan kahdeksannetta sijaa ja eurolopputurnauspaikkaa. Eurokarsintapaikoista pelaaminen aloitetaan jo keskiviikkona, kun joukkue matkaa Turkuun kohtaamaan FC Interin. Tämän ottelun voittaja pelaa ensi viikon lauantaina SJK – AC Oulu ottelun voittajaa vastaan, jonka jälkeen taas tuon ottelun voittaja etenee eurolopputurnauksen kaksiosaiseen finaaliin taistelemaan Konferenssiliigan karsintapaikasta FC Hakaa vastaan.

– Loppupeleissä täytyy olla tosi ylpeä joukkueesta. Tähän loppusarjaan neljä voittoa ja yksi tasapeli, niin mielestäni silloin voidaan sanoa, että ihan ansaitusti pääsemme jatkamaan kautta. Se on tietysti hieno juttu.

– Totta kai tämmöinen loppu tähän, että neljä voittoa ja tasapeli antavat hyvät mahdollisuudet mennä jatkoon, mutta jos myös mietin kaikkia 27 peliä, niin käsittääkseni olemme edelleen tehneet sarjan toiseksi eniten maaleja ja maalierokin taitaa olla neljänneksi paras koko sarjassa. Ne ovat tietysti semmoisia faktoja, että ei se nyt välttämättä ihan väärin ole, että olemme nyt vähintäänkin kahdeksansia tässä sarjassa. Toki pisteet ratkaisevat, mutta nuo faktat kertovat kuitenkin aika paljon siitä, miten me olemme tässä koko kauden aikana pelanneet, ja siitä meidän toki pitää olla ylpeitä, Nuorela päättää.


Linkki kopioitu