Rasmus Leislahti kaksivuotiseen sopimukseen KTP:n kanssa
KTP ja Rasmus Leislahti ovat solmineet kaksivuotisen pelaajasopimuksen.
Leislahti, 22, liittyy KTP:hen Veikkausliigajoukkue Ilveksestä.
– Siirryn Kotkaan hyvillä mielin. Pääsimme nopeasti yhteisymmärrykseen sopimuksesta. Odotan, että saamme kasaan hyvän joukkueen, jolla riittää näyttämisen halua Veikkausliigassa, Leislahti sanoo KTP:n verkkosivuilla.
– Koemme, että Leislahti sopii pelityyliimme täydellisesti. Hän on yksi sarjan parhaista maalivahdeista jalalla pelaamisessa, unohtamatta sitä tärkeintä eli että on myös hyvä torjumaan, etenkin reaktiotorjunnoissa sarjan eliittiä. Kehitettävää toki on myös ja 186-senttisenä maalivahtina hänen pitää vielä tulla paremmaksi erityisesti keskityspallotilanteissa, jotta pystyisi myös hallitsemaan boksia paremmin, KTP:n urheilutoimenjohtaja Niko Ikävalko puolestaan huomauttaa.
Kaksi edelliskautta Ilveksessä Veikkausliigaa pelannut ja kaudella 2020 VPS:n maalivahtina Ykkösessä torjunut Leislahti itse kokee niin ikään vahvuuksikseen jalalla pelaamisen.
– Jalalla pelaamista olen harjoitellut paljon ja junnuna pelasin myös kenttäpelaajana. Olen myös tehnyt töitä sen eteen vapaa-ajallakin. Haluan kehittyä tasaisesti kokonaisvaltaisesti, mutta röyhkeyttä keskityspalloihin pitää saada lisää, Leislahti sanoo.
KTP:ssä uskotaan, että Leislahti on Veikkausliigatason maalivahti, joka omaa potentiaalia myös ulkomaan kentille.
– Kun miettii pelityyliämme ja sitä, että haluamme olla pallollisesti sarjan parhaimmistoa, tuo Leislahti etenkin pelin avaamiseen yhden elementin lisää, Ikävalko toteaa.