Ennakko: Ilves-KTP
Juhannustauon jälkeistä Pirkanmaan derbyä dominoinut Ilves jatkaa keskiviikkona pistejahtiaan Tammelan Stadionilla, jonne vieraaksi saapuu KTP.
Lauantaina Valkeakoskelta hienon 4-0 -derbyvoiton hakenut Ilves lähtee kiireiseen heinäkuuhun hyvistä asemista sarjataulukon kolmannelta sijalta. Keltavihreät pelaavan heinäkuun aikana kahdeksan ottelua, joista neljä on Veikkausliiga-pelejä ja neljä europelejä. Tällä viikolla keskiviikkona kotiottelussa vastaan asettuu KTP ja lauantaina vierasottelussa SJK.
Hakaa vastaan Ilves sai kokoonpanoonsa takaisin myös alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa mukana olleet Oiva Jukkolan, Teemu Hytösen ja Kalle Walliuksen.
– Haka-peli oli loistava peli meiltä. Jo ennen vastustajan ulosajoa hallitsimme aika lailla täysin peliä. Onnistuimme niissä asioissa kuin halusimmekin. Aina kun Haka sai pallon, pyrimme olemaan lähellä, usein riistimmekin pallon ja saimme momentumin hyvin meille. Mielestäni pidimmekin sen aika hyvin koko loppupelin ajan. Tietenkin kun pääsimme ylivoimalla pyörittämään peliä, niin se aina auttaa. Tosi ehjä kokonaisuus ja saimme kivasti maalejakin tehtyä, niin tuntui hyvältä, kommentoi Oiva Jukkola Ilveksen sivuilla.
Ilveksen kotisaldona tämän kauden Veikkausliiga-otteluista on neljä voittoa, yksi tasapeli ja yksi tappio.
– Tosi kiva päästä Tammelaan taas pelaamaan – täällä se peli on ehkä parhaiten kulkenutkin. Heinäkuussa kotipelit olivat aivan mahtavia tapahtumia viime vuonna, ja toivottavasti ovat nytkin, sanoo Jukkola.
– KTP:llä on hyviä yksilöitä, jotka pystyvät omalla taidollaan tekemään meille aika paljon hankaluuksia. Pitää olla tarkkana, mutta kyllä minä oletan, että lähdemme dominoimaan varsinkin täällä kotikentällä, toteaa Jukkola.
KTP:n Petteri Forsell muistuttaa, että Ilveksellä on laaja pelaajamateriaali.
– Vaihdostakin tulee aina suhteellisen hyviä pelaajia sisään. Heillä on myös ihan hyvä mokke (maalivahti Otso Virtanen), KTP:n lauantaisessa voitossa näkyvässä roolissa ollut Forsell sanoo seuransa verkkosivuilla.
KTP:n voitto Jarosta oli elintärkeä, sillä putoajan paikalla oleva AC Oulu on edelleen vain pisteen kotkalaisjoukkueen perässä, kun laivastonsiniset löivät kotonaan VPS:n.
- Toivotaan, että saamme voitosta itseluottamusta, koska pystymme tekemään maaleja ja hyökkäämään monipuolisesti. Kollektiivisessa puolustamisessa on kuitenkin parantamisen varaa, Forsell tuumaa.
- Meidän pitää pystyä parantamaan jatkossa puolustuspeliä ja tekemään se yhtenäisesti, 34-vuotias KPV-kasvatti sanoo.
Erotuomari: Kontinen Joona
AET 1: Koskinen Samu
AET 2: de Casseres Christian
4.ET: Mäkinen Kalle
Ilves - KTP Tammelan stadionilla keskiviikkona 2.7. kello 18.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.