Nuorela manasi VPS:n esitystä – ”Iso pettymys”
VPS joutui taipumaan kotikentällään FC Hakalle 1-2. Vaasalaisten päävalmentaja Jussi Nuorelan mukaan esitys jätti paljon toivomisen varaa.
VPS meni ottelun alussa johtoon Maissa Falliin rangaistessa entistä seuraansa. Haka tuli kuitenkin tasoihin vain seitsemän minuuttia myöhemmin Eetu Mömmön komealla kudilla.
– Unelmalaukaus, todella hankala estää enää siinä vaiheessa. Mutta sitä edeltävä tilanne kuvasi hyvin ensimmäistä jaksoa, kommentoi VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela Hakan tasoitusta.
Reilun puolen tunnin kohdalla Haka siirtyi johtoon Jean-Pierre Da Sylvan maalilla, joka syntyi kulmapotkusta.
– Aika halvalla annettiin maalit tänään, Nuorela jatkoi.
Nuorelan mukaan VPS ei yltänyt ottelussa parhaimpaansa.
– Ajoittain pelasimme todella hyvin, mutta kyllä me pallossa olimme tänään luokattoman huonoja, Nuorela myönsi suoraan.
VPS urakka vaikeutui entisestään, kun Pedro Justiniano sai punaisen kortin seitsemän minuuttia ennen täyttä aikaa.
– Kyllä toinen jakso tuntui olevan ihan meidän, mutta punainen kortti katkaisi takaa-ajon ihan totaalisesti, Nuorela toteaa.
Tappio jätti Nuorelalle karvaan maun.
– Iso pettymys tulokseen ja pelaamisen tasoon. Laatuvirheitä tuli tänään todella paljon pallossa. Itse hävisimme tämän matsin, Nuorela summasi.