"Paljon tuttuja, paljon uusia kasvoja" - Yassin Daoussi on liittynyt VPS:n vahvuuteen
Ykkösliigassa pelaavan EIF:in runkopelaajiin kuulunut Yassin Daoussi on nyt siirtonsa jälkeen mukana Vepsun riveissä.
Vanhassa joukkueessaan puolustajana pelannut Daoussi on myös kerännyt hyvät tehot kuluvalla kaudella: kolme maalia ja neljä syöttöä.
Daoussi on aloittanut uuden arjen Vepsun väreissä hyvällä mielellä.
– Mukava olla täällä, paljon tuttuja kasvoja, mutta myös uusia kasvoja. Porukka on ottanut minut todella hyvin vastaan. Mukava päästä vihdoin sorvin ääreen.
Suomalais-marokkolainen on pelannut aiemmin Veikkausliigassa AC Oulun riveissä. VPS:n urheilujohtaja Tommi Pikkarainen kertoo, miksi juuri Daoussi hankittiin nyt Vepsuun.
– Hän on osoittanut jo sen, että hän on liigatason pelaaja, suhteellisen kokenut sellainen. Varsinkin hyökkäyssuuntaan hän on sen tyyppinen pelaaja mitä meillä ei ehkä tällä hetkellä ole: hän on hyvä löytämään niitä viimeisiä syöttöjä, hyökkää välikaistoilta, osaa ajoittaa ne syötöt sekä juoksut.
Tuore pelaaja haluaa ennen kaikkea auttaa uutta seuraansa tavoitteissaan.
– Haluan tuoda ominaisuuksillani oman panokseni joukkueeseen, ja auttaa joukkuetta saavuttamaan yhteiset päämäärät.