Kymmenen vuoden kierros takana - Felipe Aspegren palaa KTP-paitaan
Ilveksen tältä erää viime torstaina ainakin loppukaudeksi hyvästeelleen Felipe Aspegrenin uusi osoite on KTP loppukauden mittaisella lainalla.
Aspegren, 31, pelasi edellisen kerran KTP:n vihreävalkoisessa paidassa vuonna 2015 Veikkausliigassa, juhli kauden lopussa Suomen-mestaruutta KTP:n nykyisen fysiikkavalmentaja Johannes Laaksosen tuolloin edustama SJK, hopealle ylsi RoPS ja pronssille HJK.
Vaikka KTP:n tie vei kaksiosaisen Veikkausliigakarsinnan (PK-35-KTP 0-0 ja KTP-PK-35 2-3) jälkeen takaisin sarjaporrasta alemmas, jäi Aspegrenin mieleen kuitenkin pääsääntöisesti mukavat muistelot.
- KTP:stä jäivät hyvät muistot! Olin silloin vielä nuori kaveri, mutta ihmiset ja paikkakunta ovat jääneet positiivisesti muistiin, "Felppu" sanoo.
HJK-kasvatti hyvästeli Ilveksen Shakhtar Donetskia vastaan torstaina pelatussa Eurooppa-liigan karsintaottelussa ja hän odottaa innolla KTP-paidan päälle pukemista.
- Todella hyvät fiilikset tulla KTP:hen 10 vuoden tauon jälkeen! Minulla on kova halu päästä pelaamaan ja tulen taistelemaan kaikin voimin, että saamme pidettyä sarjapaikan.
Aspegren on ensimmäisen kerran KTP:n käytettävissä ensi lauantain Haka-pelissä.
- En ole tällä kaudella tainnut pelata Hakaa vastaan kuin 15 minuuttia, mutta mitä olen heidän peliään katsonut, niin laidoista löytyy nopeutta ja se on hyvä vastahyökkäysjengi.