"Laitettiin kunnon bileet pystyyn" - komea voitto maistui Gnistanille
IF Gnistan otti harppauksen kohti paikkaa kuuden parhaan joukossa hakemalla komean 5-2-voiton IFK Mariehamnista lauantaina.
Gnistan oli ottelussa niskan päällä lukuun ottamatta molempien jaksojen alkuja. Onnistumisia tuli laajalla rintamalla ja päävalmentaja Jussi Leppälahti oli voittoon erittäin tyytyväinen.
– Loistava voitto koko joukkueelle ja yhteisölle! Laitettiin kunnon bileet pystyyn, Leppälahti maalaili.
- Aloitettiin peli todella hyvin, ainoa vaikea vaihe oli toisen jakson alussa. Otimme kuitenkin ansaitut pisteet.
Gnistan siirtyi voitolla FF Jaron sekä VPS:n ohi Veikkausliigan kuudennelle sijalle ja on näin vahvasti kiinni paikassa ylemmässä loppusarjassa, kun runkosarjaa on pelaamatta vielä kolme kierrosta.