VPS:n Miika Niemi luottavaisena sunnuntain derbyn alla - "SJK:n pelitapa on meille sopinut"
VPS isännöi sunnuntai-iltana Pohjanmaan derbyssä SJK:ta ja hakee pitkästä aikaa täyttä pistepottia.
VPS:n kokenut Miika Niemi uskoo vakaasti, että vahvassa vireessä oleva SJK on sunnuntaina kaadettavissa.
– Olemme pelanneet hyvin SJK:ta vastaan, mutta nyt heillä on jonkin verran muuttunut pelaajisto. Yleisesti ottaen SJK:n pelitapa on meille sopinut, heillä pelaajat vaihtavat paljon paikkaa ja se pitää meidät hereillä. Mielestäni pelaamme paremmin sellaisissa peleissä kuin sellaisissa, joissa vastustaja vain makaa alhaalla, Niemi arvioi Kymppipaikan haastattelussa.
Samalla Niemi myöntää, että pitkäksi venähtänyt voitoton putki hiukan jäytää takaraivossa.
– Tietysti se on vaikea tilanne, kun ei ole voittoja tullut. Etenkin, kun on ollut monta peliä, joissa voitto olisi pitänyt tulla. Pari hylättyä maalia ja pari helppoa virhettä ovat vieneet pisteitä. Ilman niitä tilanne olisi täysin toisenlainen, mutta se on jossittelua.
Runkosarjan lopun tavoite VPS:lla on joka tapauksessa kirkkaana selvillä.
– Meillä on vielä hyvät mahdollisuudet kuuden joukkoon ja pitää uskoa, että sinne myös pääsemme. Seuraavat ottelumme SJK:ta ja Gnistania vastaan ovat erittäin tärkeitä, ne näyttävät suuntaa loppukautta ajatellen, Niemi sanoo.
VPS - SJK Lemonsoft Stadionilla sunnuntaina 10.8. kello 18.30. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.